Kiilto /

Kiilto työnantajana

Etsimme kansainväliseen Kiilto-perheeseen jatkuvasti osaavia, motivoituneita ja tuloksekkaita ihmisiä luomaan kanssamme ainutlaatuista menestystarinaa.

Tervetuloa mukaan!

Tulevaisuus tehdään tänään. Me panostamme Kiillossa päivittäin huomiseen huolehtimalla henkilöstömme työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaamme jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen.

Osaamisemme jakautuu neljään liiketoiminta-alueeseen, joita ovat rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet.

Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme? Katso kaikki avoimet työpaikkamme!

Haluamme rakentaa kestävää tulevaisuutta sekä luoda hyvinvointia puhtaudesta

Kulttuurimme neljä kulmakiveä ovat:
Sinä voit vaikuttaa
Asiakas on kuningas
Startup-henkeä vuodesta 1919 ja
Ympäristöjohtajuus

Toimimme pitkäjänteisesti

Olemme satavuotias perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Haluamme olla alamme ympäristöjohtaja ja tavoitteemme on, että kaikki yrityksemme toiminnot ovat hiilitasapainossa vuoteen 2028 mennessä.

Tähtäämme tulevaisuuteen

Me uusiudumme, kehitymme ja kansainvälistymme jatkuvasti. Haluamme pitää henkilöstömme taidot ja tiedot ajan tasalla ja katseen kiinnitettynä kohti tulevaisuutta. Tavoitteenamme on, että henkilöstömme säilyttää innostuksensa läpi työvuosien. Uskomme, että innokkuus ja sisäinen palo kehittämiseen ja kehittymiseen tuottavat parhaan työn jäljen. Siksi panostamme osaamisen kehittämiseen monilla eri tavoilla. 

Huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista

Tarjoamme monipuolisesti mahdollisuuksia oman hyvinvoinnin ylläpitoon taukoliikunnan, kuntotestausten, harrastusvuorojen ja lajitutustumisten kautta. Pidämme huolta työergonomiasta: käytössämme on  nykyaikaisten työvälineiden lisäksi myös työfysioterapiapalvelut.

Suomen Olympiakomitean koordinoima henkilöstöliikunnan asiantuntijaraati on valinnut KiiltoClean Oy:n Suomen Aktiivisimmaksi Työpaikaksi 2018. Vuoden 2016 samainen voitto tuli Kiilto Oy:lle. Kiillossa onkin tehty suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti töitä työhyvinvoinnin ja henkilöstöliikunnan edistämiseksi jo vuosikymmenten ajan.