Pro gradu ISO 26000 –standardista nostaa esiin oppilaitosyhteistyön Kiillon yhteiskuntavastuun toteuttamisväylänä

Monipuolinen yhteistyö erilaisten oppilaitosten kanssa on tärkeä osa lempääläläisen Kiilto Oy:n toimintaa. Sen avulla yritys saa itselleen monenlaisia välittömiä ja välillisiä hyötyjä, ja samalla se osallistuu itse opetusmaailmaa edustavan yhteisön toimintaan ja sen kehittämiseen. Tämä kävi ilmi KTM Susanna Saaren Vaasan yliopistolle tekemässä pro gradu -työssä, jossa selvitettiin miten kemianteollisuuden tuotteita valmistava Kiilto Oy toteuttaa yhteiskuntavastuutaan ISO 26000 -standardin kahden valitun ydinaiheen osalta.

Kiilto on tehnyt yhteistyötä useiden erilaisten oppilaitostenkanssa jo vuosikymmenten ajan. Yhteistyökumppaneina ovat eri asteiden koulut ja oppilaitokset sekä korkeakoulut ja yliopistot. Kumppanit valitaan usein fyysisen läheisyyden tai erityisosaamisen perusteella. Ohjaavana valintaperiaatteena on molemminpuolisen hyödyn ja/tai yhteisen hyvän tuottaminen ja kestävän kehityksen näkökulmasta hyvien käytäntöjen löytäminen.

Saaren tutkimus osoitti, että oppilaitosyhteistyöllä Kiilto tukee ympäröivää yhteiskuntaa ja siinä toimivia organisaatioita. Yhteistyö tarjoaa alan opiskelijoille tutustumismahdollisuuksia ja harjoittelupaikkoja sekä edistää opetuksen kehittämistä. Kiiltoa yhteistyö hyödyttää esimerkiksi tuotteiden ja prosessien kehitystyössä; tätä tarkoitusta palvelevat etenkin tutkimusprojektit ja lopputyöt. Yhteistyö on Kiillolle myös keskeinen rekrytointi- ja verkostoitumisväylä.

Yhteiskuntavastuun kehittäminen on nykyään yksi keskeisistä yritysten haasteista. Sidosryhmien odotukset saavat monet yritykset kehittämään yhteiskuntavastuullista toimintaansa ja viestimään siitä ulospäin. Kehitystyön tueksi on olemassa erilaisia välineitä, joista yksi ajankohtaisimmista on ISO 26000 –yhteiskuntavastuustandardi. Kiilto Oy:ssä on meneillään ISO 26000 –yhteiskuntavastuustandardin sisällyttäminen yhtiön ISO 9001 -laatujärjestelmään.

Susanna Saaren syyskuussa 2014 valmistunut pro gradu –tutkielma tuo uutta tietoa yhteiskuntavastuututkimuksen kenttään, sillä tekijän mukaan ISO 26000 –standardiin liittyvää tieteellistä tutkimusta ei ole tehty Suomessa aiemmin näin laajassa mittakaavassa. Tutkielma on ladattavissa pdf-tiedostona Vaasan yliopiston kirjaston verkkosivuilta osoitteesta http://www.tritonia.fi/?d=244&g=abstract&abs=6070

Susanna Saari, susse.saari@gmail.com, puh. 050-4927745

Lisätiedot: Armi Mehto, armi.mehto@kiilto.com, puh. 040-8270960