Kiilto ja Kiiruna Talot: Yli 10 vuoden yhteistyö moduulirakentamisessa

Pitkä kumppanuus ja jatkuva kehitys

Yhteistyö Kiillon ja Kiiruna Talojen välillä alkoi vuonna 2013, kun ensimmäisiä märkätilamoduuleja alettiin rakentaa. Kiillon asiantuntijat räätälöivät vedeneristeratkaisuja Kiirunan tuotantokonseptiin sopiviksi. Alkuvaiheessa Kiilto toimitti Kiiruna Taloille pääasiassa kaksikomponenttisen vedeneristeen ja siihen liittyvät järjestelmätuotteet. Vuosien varrella tuotevalikoima on laajentunut ja vaihdellut vastaamaan erilaisia tarpeita – aina märkätilatuotteista lattiamassoihin sekä laatoitusratkaisuihin.

”Kiillolta löytyy ratkaisut alusta loppuun, ja takuu- sekä vastuukysymyksissä voimme luottaa heihin. Yhteistyö on rakentunut yli kymmenen vuoden aikana, mikä kertoo molemminpuolisesta luottamuksesta”, kertoo Kiiruna Talojen toimitusjohtaja Ismo Säily.

Ratkaisuja moduulirakentamisen erityisvaatimuksiin

Moduulirakentaminen poikkeaa merkittävästi perinteisestä paikallarakentamisesta. Tehdaslinjastoilla tehtävät työt mahdollistavat prosessin optimoinnin monella tavalla, ja toisaalta rakenteiden on kestettävä kuljetuksen aikaiset liikkeet. Kiillon järjestelmäratkaisut, kuten Kiilto Pro Kerasafe vedeneristejärjestelmä, ovat erinomainen valinta modulaariseen rakentamiseen. 

”Modulaarisessa rakentamisessa tuotantolinjastot tarpeet, valmiiden moduulien siirtely määränpäähän sekä loppusijoituspaikan maakohtaiset tekniset vaatimukset märkätilojen pintarakenteelle ovat asioita, jotka vaikuttavat oleellisesti vedeneristejärjestelmän ja tuotteiden valintaan”, kertoo Tuomas Luokkanen, aluepäällikkö Kiillolta.

Tuotantonopeus ratkaisee kilpailukyvyn

Moduulirakentamisessa tuotantonopeus on kriittinen tekijä. Verrattuna perinteiseen paikallarakentamiseen kuivumisajat korostuvat, sillä tehtaalla ei voida siirtyä seuraavaan työvaiheeseen ennen kuin edellinen on valmis. Kuivumisaikojen minimointi on siksi erityisen tärkeää. Kiilto on tuonut markkinoille useita vedeneristys- ja laatoitustyöhön liittyviä ratkaisuja, jotka lyhentävät odotusaikoja ja nopeuttavat tuotantoa merkittävästi.

Tuotantoprosesseja kehitetään yhdessä

Yhteistyö ei rajoitu pelkkiin tuotetoimituksiin. Kiillon ja Kiirunan asiantuntijat ovat kehittäneet tuotantoprosesseja yhdessä – esimerkiksi lattiamassojen sekoitus ja levitys on automatisoitu siilojärjestelmillä, mikä nopeuttaa työvaiheita ja vähentää ulkopuolisen työvoiman tarvetta.

”Moduulituotanto vaatii erityisosaamista. Jokainen tehdas on erilainen, ja meidän tehtävämme on löytää ratkaisut, jotka tukevat asiakkaan prosessia ja varmistavat laadukkaan lopputuloksen”, kertoo Jonne Lahtinen, Business Development Manager Kiillolta.

”Arvostamme Kiillon aktiivisuutta tuotekehityksessä – he tuovat uutuuksia arvioitavaksi ja ehdottavat parannuksia, mikä auttaa kehittämään prosesseja”, Säily jatkaa.

Luottamus ja joustavuus kumppanuuden ytimessä

Kiillon vahvuus on kyky vastata asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Märkätilojen vedeneristeet, lattiamassat, laatoitusratkaisut ja teolliset liimat ovat kaikki osa kokonaisuutta, jotka voidaan räätälöidä moduulirakentajan prosesseihin. Kiillon sertifioidut tuotteet ja valtakunnallinen saatavuus helpottavat myös arjen haasteita.

”Kiillon vahva brändi ja arvostettu asema helpottavat myyntiä ja markkinointia. Asiakkaat tuntevat nimen ja luottavat siihen, mikä tuo meille sekä teknistä että kaupallista hyötyä”, Säily summaa.