Käsittelemätön paperi ja pahvi ovat helposti syttyviä materiaaleja. Tämä aiheuttaa ongelmia tuotteen käytössä monissa käyttökohteissa, kuten esimerkiksi rakennusmateriaaleissa tai rahtilaatikoissa. Käsittelemällä paperi tai pahvi oikeanlaisella palonestoaineella voidaan halutun materiaalin palo-ominaisuuksia parantaa huomattavasti.
Paperista tai pahvista valmistettuja tuotteita käytetään yhä innovatiivisemmilla tavoilla monilla eri toimialoilla. Esimerkiksi erilaisista paperikerroksista valmistettu aaltopahvi on tarpeeksi sitkeä raskaan teollisuuden tarpeisiin, mutta samalla niin kevyt ja kustannustehokas että se päihittää monet kilpailevat kuljetusmateriaaliratkaisut.
Paperin tai pahvin palonestokäsittelyllä saadaan parannettua lopputuotteen paloluokitusta, mikä voi avata tuotteelle täysin uusia mahdollisuuksia ja jopa kokonaisia markkinoita. Palonestoaineita voidaan käyttää useaan eri tarkoitukseen. Paperi- ja pakkaavan teollisuuden tuotteissa, kuten rahtilaatikoissa, laminoidussa paperissa (esimerkiksi rakentamiseen), tuotepakkauksissa ja tuotedisplayssä palonestoaineilla on saavutettu huomattavia hyötyjä.
Palonestoaine voidaan lisätä joko tuotteen valmistusprosessin aikana tai jälkikäteen applikoimalla aine valmiiseen tuotteeseen. Aineen ominaisuudet, kuten viskositeetti, räätälöidään asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.
Palonestoaineella ei vaikutusta materiaalin ominaisuuksiin
Kiillon palonestoaineet pakkaavaan teollisuuteen ovat yksikomponenttisia, vesipohjaisia, nestemäisiä aineita. Palonestoainetta voidaan levittää normaalin painovärin tavoin eikä se vaikuta pahvin muihin ominaisuuksiin. Palonestoaineen päälle voidaan myös painaa painoväri.
Tarjoamme ympäristölle sekä ihmisille harmitonta sekä helposti applikoitavaa palonestoainetta kaikille paperi- ja pakkaavan teollisuuden tuotteille. Kiilto Fireproof P-sarja sisältää ainoastaan ympäristöystävällisiä aineita. Tuote on turvallinen, helppo ja tehokas käyttää.
Säästäen aikaa ja materiaalikustannuksia
Kiillon toiminnan lähtökohtana on toteuttaa tarvittava palonsuoja mahdollisimman tehokkaasti säästäen niin asiakkaan aikaa kuin materiaalikustannuksia. Kehitämme palonestotuotteita läheisessä yhteistyössä asiakkaan kanssa ja haluamme räätälöidä tuotteen asiakkaan yksilölliset toiveet huomioon ottaen. Jo lähes sadan vuoden kokemus kemianteollisuuden tuotteista sekä asiantunteva palonestotiimi luovat pohjan innovatiivisille ja tehokkaille palonestoratkaisuille.
Atte Borgenström
Business Development Manager
Kiilto Oy