Vedeneristämisen uusi aikakausi

SJM-Team Oy ruiskuttaa Kiillon vedeneristettä rakenteilla olevan klaukkalalaisen palvelutalon kylpyhuoneisiin. Valmista pintaa syntyy nopeasti.

Klaukkalassa suhisee korkeapaineruisku. Kesällä valmistuvan palvelutalon 57 kylpyhuonetta odottaa vedeneristystä. SJM-Teamin toimitusjohtaja Jussi Lunden ottaa ruiskun käteensä ja vedeneriste leviää nopeasti seinäpinnoille. 15 minuutin kuluttua ensimmäinen kylpyhuone on jo valmis, ja kuivumisen jälkeen päästään laatoitustyöhön.

”Telalla tässä hommassa olisi mennyt kolme tuntia”, Lunden arvioi ja siirtyy seuraavaan kylpyhuoneeseen.

Nopeutta urakan mittakaavassa kuvaa se, että ruiskuttamalla rakennuksen kaikkiin 57 kylpyhuoneeseen saadaan levitettyä vedeneriste parissa työpäivässä. Telahommissa työpäiviä kuluisi noin kuukauden verran.

”Ajan säästö on ruiskuttamisen ehdottomasti suurin etu. Rakennuksilla aika on rahaa”, hän summaa.

Ruiskutus sopii Lundenin mielestä erityisesti suuriin urakoihin. SJM-Team teki viime vuonna vedeneristyksiä 10 000 neliöön ruiskuttamalla.

”Ruiskutus ei sovi omakotitalourakoihin. Jo yksistään laitteet ovat iso investointi. Lisäksi tekniikkaa pitää hieman harjoitella – ihan tuosta vaan ruiskuttaminenkaan ei onnistu”, hän perustelee.

SJM-Teamin ammattilaisillakin meni hetki ennen kuin ruiskutukseen löydettiin oikea tekniikka.

”Alku meni opetteluun. Esimerkiksi eristettä kului aluksi todella paljon. Noin puolessa vuodessa tekniikka saatiin siihen kuntoon, että kalvonpaksuus oli juuri oikea. Nyt työ on jo rutiinia – ja se sujuu nopeasti”, Lunden sanoo.

Suurissa urakoissa ruiskutus on ehdoton aikavaltti. Kun työtä tekee paljon, myös tekniikka hioutuu.

”Ruiskuttamalla saadaan aikaan aivan samat vedeneristyksen vaatimukset kuin telaamalla. Kalvovahvuuden ja vetolujuuden on tietysti oltava vaadittavat”, Lunden sanoo.

SJM-Team on käyttänyt ruiskutusmenetelmää myös Kiilto Kerafiberin levityksessä.

Vahva kumppanuus

SJM-Teamin toimitusjohtaja Jussi Lunden kertoo, että kiinnostus ruiskutukseen työmenetelmänä heräsi yrityksessä jo vuosia sitten.

”Yrityksen perustaja Seppo Malen on toiminut pitkään maalausalalla. Hän mietti, miksi maalausalalla niin suosittua ruiskutusmenetelmää ei käytetty vedeneristyksessä. Seppo Malen oli todennut, että esimerkiksi venemaalauksessa ruiskutus oli ehdottoman nopea ja kätevä työmenetelmä. Vedeneristyskohteissa sen sijaan työt tehtiin edelleen telalla. Otimme yhteyttä Kiiltoon, ja tuotekehityksen jälkeen meillä on käytössä vedeneriste, jota voi ruiskuttaa”, Jussi Lunden kertoo.

­Olemme saaneet kertoa mielipiteitämme tuotteesta. Uskon, että tällainen yhteistyö ja arvostus on hyödyllistä puolin ja toisin. Me olemme saaneet vaikuttaa siihen, että tuotteesta on tullut meille mieluinen ja Kiilto on saanut arvokasta tietoa siitä, miten tuote toimii työmailla.

Arvokas yhteistyö

SJM-Team on käyttänyt aikaisemmin työmaillaan pääasiassa Kiilto Kerafiberia. Jussi Lundenin mukaan sen ominaisuudet ovat sopineet ruiskutukseen erittäin hyvin, mutta nyt vaihtoehdoksi on tullut myös uusi pikavedeneriste Kiilto KeraPro.

Kiilto KeraPro

Kiilto KeraPro pikavedeneristeen valtti on perinteisiä vedeneristeitä nopeampi kuivuminen myös telatessa. KeraPron ensimmäinen kerros on kuiva jopa tunnissa ja toinen kerros kahdessa tunnissa, joten kylpyhuoneen vedeneristys on mahdollista saada valmiiksi entistä nopeammin – myös haastavissa olosuhteissa.

Kiillon tuotekehitys lähtee liikkeelle asiakkaan tarpeesta. Ennen kuin tuote on valmis, ammattilaiset testaavat sitä työmaillaan aidoissa olosuhteissa. Myös Kiilto KeraPron tuotekehityksessä on ollut mukana rakentamisen ammattilaisia ympäri Suomen.

www.kiiltokerapro.fi