Triplasta tulee Helsingin toinen keskusta

YIT:n megahankkeessa, Triplassa, Pasila syntyy uudelleen. Myös Kiilto on mukana Suomen suurimpiin kuuluvalla rakennustyömaalla.

Sementtimyllyt pyörivät ja naulapyssyt nakuttavat. Isoon urakkaan osallistuu helmikuussa peräti 1500 työmiestä.

Helsingin Pasilaan on rakentumassa uusi metropolimainen keskusta nimeltään Tripla. Kolmen korttelin alueelle levittäytyvä kokonaisuus pitää sisällään muun muassa Mall of Tripla -kauppakeskuksen, toimisto- ja hotellitiloja sekä reilut neljäsataa asuntoa. Hankkeeseen kuuluu myös Pasilaan rakennettava uusi juna-asema.

Triplan spesialiteetteja asuntolohkolla on esimerkiksi kylätalo, kaunis kupolimainen rakennus, minne asukkaat voivat järjestää yhdessä ohjelmaa. Lisäksi alueelle tulee Sibelius-museon jälkeen Suomen toinen musiikkimuseo, Finnish Music Hall of Fame.

Triplaa on kuvailtu paikaksi, jossa kauppakeskus ja kaupunkikeskus yhdistyvät. Paikalle pääsee helposti junalla, raitiovaunulla, bussilla tai omalla autolla – ja sinne on myös helppo jäädä. Aivan lähituntumasta löytyvät vielä Messukeskuksen, Hartwall Areenan, Linnanmäen ja Olympiastadionin tarjoamat elämykset.

Kaikkiaan kyseessä on koko Suomen suurin rakennustyömaa – mikäli ydinvoimahankkeita ei huomioida.

Iso työmaa vaatii tarkkaa suunnittelua

YIT:n työpäällikkö Ingo Kvistin vastuulla ovat Triplan asuntolohkon asuinhuoneistot.

Hän kertoo, että valtavan kokoinen urakka vaatii muun muassa työvaiheiden tarkkaa limittämistä ja porrastamista.

”Työt on suunniteltu niin, että kaikilla on koko ajan tekemistä, työvaiheesta toiseen päästään siirtymään joustavasti ja erilaista odottamista on mahdollisimman vähän.”

”Suunnittelussa on tietenkin auttanut se, että YIT:llä on paljon osaamista isoista hankkeista. Asuntolohko osallistuu muiden lohkojen kanssa viikoittain yhteensovitus-koordinointiin ja palavereihin.”

Hankkeen laajuudesta kertoo sekin, että pelkästään asuntoja tekee noin 25 toimihenkilöä.

”He suunnittelevat ja johtavat asuntojen rakentamista muut alueet huomioiden. Suunnilleen saman kokoinen porukka miettii esimerkiksi kauppakeskuksen kuvioita.”

Luonnollisesti kyseessä on myös Kvistin oman työuran suurin hanke. Hänellä on alalta parinkymmenen vuoden kokemus.

”Vastaavat mestarit johtavat ja valvovat käytännössä töitä paikan päällä mahdollisimman paljon.”

Tärkeää olosuhteiden hallinta

Haastatteluhetkellä käynnissä ovat taloyhtiöiden Fredika (116 asuntoa) ja Firdo (106) vedeneristys- ja laatoitustyöt. Myöhemmin vuorossa ovat vielä taloyhtiöt Bööle (106) ja Klyyga (111).

Firdossa ja Fredikassa ollaan tällä hetkellä pisimmällä alakerroksissa ja työt etenevät ylöspäin.

”Tärkeää on esimerkiksi olosuhteiden hallinta. Pystyimme aloittamaan kuivaamisen ja seinien vesieristystyöt jo ennen kuin rakennuksessa oli vesikattoa. Sadevesiä hallittiin valurungon yhteyteen tehdyillä kaivoilla ja veden ohjauksella. Lattiat tehdään vasta sitten, kun vesikatto valmistuu.”

Märkätiloissa käytetään Kiilto Kerafiber Vedeneristysjärjestelmää, YIT on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Kiillon kanssa.

”Olemme olleet tyytyväisiä, homma pelaa. Porukka on tykännyt tuotteista. Kiilto on ollut meillä myös opettamassa miehiä Kerafiberin käyttöön.”

Kvistin mukaan suuressa hankkeessa pitää minimoida yllätysten mahdollisuus.

”Sen olen oppinut, että kun saamme tehtyä suoria linjoja ja tasaisia lattioita kylpyhuonekaadot oikein – ja käytämme laadukkaita kausisopimustoimittajia – niin tuloksena on erittäin hyviä asuntoja.”

Uudeksivuodeksi kotiin

Ingo Kvist kertoo, että myös Triplan eri kohteiden valmistuminen on tarkoin porrastettu.

”Kauppakeskus, pysäköintilaitos ja uusi Pasilan asema valmistuvat syksyllä; toimisto ja hotelli ensi vuoden alkupuolella. Fredika valmistuu joulukuun lopulla, Firdo maaliskuussa, Klyyga ensi vuoden kesäkuussa ja Bööle ensi vuoden syksyllä. Mukavaa, että asukkaat pääsevät sitten heti ostoksille ja junaliikenne toimii.”

”Olemme hyvin aikataulussa. Talvi on teettänyt vähän ylimääräisiä lumitöitä, mutta onneksi meillä on ollut pelivaraa”, Kvist toteaa.

Triplan rakennustyömaa valittiin Vuoden Työmaaksi 2018.