Puurakentamisen kotimaiseen kasvutarinaan uusi luku – Kiilto yhteistyöhön CLT Plantin kanssa

Kiilto Oy on sopinut laajasta yhteistyöstä CLT Plant Oy:n kanssa liittyen CLT-rakennuslevyn liimausprosessiin. CLT-levy on ristiinliimatuista lautakerroksista muodostuva elementti, joka sopii kaikkiin rakennuskohteisiin. Kiillon toimittama polyuretaaniliima on markkinoiden ainoa vähäpäästöisen M1-sisäilmaluokituksen saanut liima CLT-levyn valmistukseen. Kiinnostus puurakentamiseen on lisääntynyt viime vuosina erilaisten sisäilmaongelmien myötä.

Puurakentamisen kasvava suosio näkyy alalla uuden toimijan muodossa, kun kotimainen CLT Plant Oy käynnistää CLT-levyjen tuotannon Kauhajoella syksyllä. Kiillon ja CLT Plantin sopimus koskee levyjen liimausprosessissa käytettäviä liimoja. Lisäksi Kiilto on aktiivisesti mukana tehtaan toiminnan käynnistämisessä.

”Tuomme asiantuntemuksemme mukaan esimerkiksi uuden tehtaan henkilökunnan koulutuksessa, ylösajovaiheen teknisessä tuessa ja liimauksen laadunvalvonnassa”, kertoo Kiilto Oy:n teollisuuden liiketoimintajohtaja Tomi Takala

”Yhteistyö CLT Plantin kanssa on merkittävää molemmille osapuolille. Lisäksi se on iso askel kohti päämäärää, jossa Kiilto on puurakentamisessa merkittävä liimausprosessien kumppani alan nousevassa kehityksessä”, Takala jatkaa.

Puu vaikuttaa sisäilman laatuun

CLT-levyn käyttämisessä on useita etuja. Paloturvallista, lujaa ja ominaisuuksiinsa nähden kevyttä rakennuslevyä voidaan käyttää kantavina ja jäykistävinä rakenteina niin seinissä kuin lattiarakenteissakin. Puun ominaisuuksilla on myös vaikutuksia sisäilman laatuun, sillä puu tasaa huoneilman kosteutta. Lisäksi puun antibakteeriset ominaisuudet estävät homeiden ja bakteerien kasvua.

”Nykyajan sisäilmaongelmat puhuvat vääjäämättä puun puolesta. Yleisesti kaikki merkit viittaavat siihen, että CLT:n käyttö lisääntyy tulevaisuudessa vauhdilla tietoisuuden ja tarjonnan kasvaessa”, kertoo CLT Plantin toimitusjohtaja Petri Hyvönen.

CLT:n kysyntä Suomessa on tällä hetkellä noin 78 000 kuutiota vuodessa kasvupotentiaalin löytyessä etenkin kerrostaloista ja julkisista rakennuksista. CLT Plantin tuotantomäärä on tehtaan käydessä täydellä kapasiteetilla noin 50 000 kuutiota vuodessa.

Liimauksella on väliä

Liimausprosessissa käytettävä päätuote on Kiillon 1-komponenttinen polyuretaaniliima Kestopur G10. Tuote on tiettävästi ainoa markkinoilla oleva vähäpäästöisen M1-luokituksen saanut tuote CLT-levyn valmistukseen. CLT Plantin valmistama levy on reunaliimattu, jolloin se on rakenteeltaan tiivimpää kuin reunaliimaamaton. Reunaliimauksen etu näkyy suoraan energiakustannuksissa.

CLT Plantin toimitusjohtaja Hyvönen näkee Kiillossa kumppanina useita vahvuuksia, kuten toimitusvarmuuden ja suomalaisen tuotteen: ”Kiilto on tunnettuna kotimaisena toimijana vahva kumppani jo pelkästään tuotekehityksen kannalta, sillä läheinen sijainti mahdollistaa tiiviin yhteistyön esimerkiksi erilaisia testauksia ajatellen”, Hyvönen kuvailee.

Lisätietoja:
Tomi Takala
Teollisuuden liiketoimintajohtaja
tomi.takala [at] kiilto.com
+358503829208

Lue lisää aiheesta:
https://rakentaminenjainfrastruktuuri.calcus.tech/clt-plant-oy
https://www.puuinfo.fi/suunnitteluohjeet/clt-ristiinliimattu-massiivipuu-cross-laminated-timber