Puheenaiheena tiivistys ja kapselointi – Kiilto mukana kansainvälisessä Indoor Air 2022 -tapahtumassa 12.6.-16.6.

Kansainvälinen Indoor Air 2022 -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Suomessa, Kuopiossa. Kiillon osastolla valokeilassa ovat ratkaisut ilmatiiveyden ja haitta-aineiden hallintaan.

Kiilto on kemianteollisuuden yritys, joka kehittää ja valmistaa muun muassa rakennusmateriaaleja. Sisäilman huomiointi ratkaisujen kehityksessä on yhtiössä monella tapaa arkea.

”Keskustelumme rakennusten sisäilmasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sidosryhmiemme kanssa jatkuvasti. Eri tahoilla on erilaisia haasteita, joihin meiltä rakennusmateriaalien kehittäjänä toivotaan näkemystä ja ratkaisuja”, taustoittaa tuotepäällikkö Saana Leppänen Kiillolta.

Haasteisiin on myös vastattu useilla keinoilla. Kiilto järjestää omia sisäilmakoulutuksia asiakkailleen ja osallistuu aktiivisesti alan kehityshankkeisiin yhteistyössä muiden rakennusalan toimijoiden kanssa.

Kenties näkyvin keino on kuitenkin ollut uusien tuoteperheiden kehitystyö.

”Toimme joitakin vuosia sitten markkinoille omat ratkaisumme sekä tiivistämiseen että kapselointiin. Aloitimme Suomen markkinoilla, ja kysyntä ratkaisuillemme on kasvanut jatkuvasti. Nykyisin Kiillon tunnettuus tiivistyksen ja kapseloinnin saralla on Suomessa jo vahva”, Leppänen kertoo.

Tiivistys ja kapselointi ovatkin varmasti Kiillon osaston puhutuimmat aiheet myös Indoor Air 2022 -tapahtumassa. Aiheesta järjestetään paikan päällä myös kiinnostava työnäytös, jossa vierailijoilla on mahdollisuus nähdä ratkaisujen toteutumista käytännössä.

Osastolla on tavattavissa joukko asiantuntijoitamme:

Saana Leppänen, tuotepäällikkö

Mika Ronkainen, tuotekehityspäällikkö

Tanja Starck, suunnittelijapalvelupäällikkö