Kotkan ja Haminan kaupungit osallistuvat Kiillon muovipilottiin. Yrityspakkausten keräys on ollut helppoa ja tehokasta.
Suomessa on kierrätetty yritysmuovia, mutta ei juurikaan käytössä olleita, tyhjentyneitä HDPE-muovipakkauksia. Kiilto on vuodesta 2019 lähtien etsinyt yhdessä asiakkaidensa kanssa tapoja, miten näiden pakkausten keräys ja kierrätys voitaisiin hoitaa mahdollisimman tehokkaasti ja vaivattomasti.
”Haluamme, ympäristölupauksemme mukaisesti, edistää kiertotaloutta ja toimia ympäristön hyväksi. Tavoitteenamme on myös esimerkiksi pakkausten suljettu kierto. Haluamme kerätä niin paljon muovia, että voisimme tehdä siitä uusia pakkauksia Kiillon käyttöön”, tuotekehityspäällikkö Heidi Kähkönen kertoo.
Kiilto on jo toteuttanut Turun ja Tampereen seudun yritysten kanssa muovinkeräyspilotteja, jotka hyödyttävät koko alaa.
Nyt yritysmuovien keräyksestä ryhtyvät hankkimaan kokemuksia myös ensimmäiset julkisen sektorin toimijat: Kotkan kaupunki ja Haminan kaupunki.
Materiaalit talteen eikä poltettavaksi
Varastopäällikkö Tuija Lahtinen ja puhtauspalvelupäällikkö Leena Järvinen Kotkan kaupungista kertovat, että he innostuivat heti pilotista, kun siitä kuulivat.
”Mehän suorastaan hurrasimme. On ollut todella surku, kun hyvää kierrätyskelpoista materiaalia on jouduttu lähettämään poltettavaksi”, Lahtinen kuvailee.
”Puhtauspalvelualalla on tehty jo paljon ekotekoja, vähennetty esimerkiksi puhdistusaineiden ympäristökuormitusta. Nyt on luontevaa edetä pakkausten kierrätykseen”, Järvinen miettii.
Siivoustyönjohtaja Pia Mentunen kertoo, että myös Haminassa oli selvää, että hyvää hankkeeseen lähdetään mukaan.
”Tuntuu hullulta, jos ulkomailta tuodaan uusia raaka-aineita, jos kotimaassa on hyvää materiaalia, jota voidaan kierrättää.”
”Vie mennessäs, tuo tullessas”
Kotkassa muovipakkausten keräys on nyt järjestetty klassisella vie mennessäs, tuo tullessas -metodilla.
”Kun kaupungin keskusvarastolta lähtee eri toimipisteisiin tavaraa, kuljettajat tuovat aina samalla sinne kertyneet tyhjät muovipullot ja -kanisterit pois. Nämä välivarastoidaan keskusvarastolle pahvikontteihin. Kun neljä konttia on täynnä, jätehuoltoyritys LHJ Group noutaa pakkaukset jatkokäsittelyyn”, Lahtinen kertoo.
Keskusvaraston kautta Kotkan päiväkoteihin, kouluihin, kulttuuritiloihin ja virastoihin lähtee vuosittain jopa 35 000 kierrätykseen kelpaavaa HPDE-muovista valmistettua pesu- tai puhdistusainepakkausta.
”Yhteen kuution keräyskonttiin mahtuu 125 viiden litran muoviastiaa”, Lahtinen laskeskelee.
Haminassa, Kotkaa pienemmässä kaupungissa, volyymit ovat hieman pienempiä.
”Käyn itse paljon toimipisteissä ja tuon samalla sinne kertyneet tyhjät pakkaukset pois. Meillä on myös pihalla kontti, johon voi palauttaa tyhjiä pakkauksia. Sisätiloihin tulevat sitten omat pahvikontit, kunhan varastossamme käynnissä oleva remontti ensin valmistuu”, Mentunen kertoo.
Matka jatkuu
Kotkan ja Haminan keräyspilotit käynnistyivät kesäkuussa 2021. Jo ensimmäiset väliaikatulokset ovat varsin lupaavia.
”Logistiikka pyörii hyvin. Pakkausten käsittely ei teetä henkilökunnalle juurikaan ylimääräistä työtä. Riittää, että pullot ja kanisterit vain huuhdellaan kevyesti, ennen kuin ne laitetaan keräykseen”, Lahtinen kertoo.
Järvinen miettii jo astetta pidemmälle menevää logistiikkajärjestelmää. Hän toivoo, että tulevaisuudessa eri yritysmuovien käyttäjät tekisivät entistä enemmän yhteistyötä.
”Tällä hetkellä Kotkan alueella Kotkan kaupunki siis kierrättää yksinään muovisia yrityspakkauksia. Tulevaisuudessa olisi hyvä luoda järjestelmä, jossa samoja välivarastoja ja kuljetuksia loppukäsittelyyn voisivat käyttää myös esimerkiksi paikalliset yritykset. Pakkaukset kulkisivat entistä tehokkaammin ja kaikki osallistuisivat kustannuksiin”, Järvinen pohtii.
”Odotamme tietenkin mielenkiinnolla myös tietoja siitä, miten kerättyjä muoveja voidaan loppukäsittelyssä hyödyntää”, Lahtinen lisää.
Kotkalaiset ja haminalaiset haluavat haastaa myös muut kaupungit mukaan yritysmuoveja kierrättämään.