KiiltoClean Oy on osa Kiilto Family -konsernia. Työllistämme yhteensä noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi on meille tärkeää. Perheyrityksemme toimintakulttuuri on syntynyt vahvasta suomalaisesta osaamisesta ja henkilöstön arvostamisesta. Jatkuvat kehittämishankkeet luovat innostavia kasvumahdollisuuksia yhtiömme sisällä. Meille asiakas on kuningas. Tarjoamme korkealaatuisia puhtaus- ja hygieniaratkaisuja niin kuluttajille kuin ammattisiivouksen, terveydenhuollon, ravitsemispalveluiden ja teollisuuden tarpeisiin. Luomme hyvinvointia puhtaudesta vastuullisesti ihmiset ja ympäristö huomioiden. Toimimme ja kasvamme kansainvälisesti Itämeren ympärillä yhteensä noin 250 miljoonan asukkaan markkina-alueella.
Etsimme nyt teknistä puhtaus- ja hygienia-
ASIANTUNTIJAA
Tehtävän toiminta-alue on ensisijaisesti Itä-Suomi (Pohjois- ja Etelä-Savo sekä Pohjois-Karjala) ja tehtävä on hoidettavissa mm. Kuopion talousalueelta käsin. Tehtävässä vastaat itsenäisesti ammattipuhtauden ja -hygienian liiketoimintayksikössä HoReCa- ja ammattisiivouksen asiakkuuksissa käytössä olevista tuote- ja annostelulaiteratkaisuistamme. Toimit asiakkaiden tukena tarjoten asiantuntevia ratkaisuja ja informaatiota mm. heidän astianpesuprosesseihinsa liittyvissä kysymyksissä. Toimit tiiviissä yhteistyössä oman työyhteisön sekä jälleenmyyjäverkostomme kanssa. Tehtävän hoitaminen edellyttää säännönmukaista matkustamista pääasiassa Suomessa.
Tehtävän hoitamisen edellytykset:
- tekninen koulutustausta
- kokemus teknisestä asiakaspalvelusta katsotaan eduksi
- sähköpätevyysluokka 2 tai 3 katsotaan eduksi (vähintään sähköalan peruskoulutus)
- tekninen ongelmanratkaisukyky
- kaupallinen ja myynnillinen työote
- tinkimätön asiakaspalveluasenne
- yleisimpien tietosovellusten ja digitaalisten työvälineiden hallinta
Tarjoamme sinulle vakavaraisen ja kehittyvän yrityksen toimintaympäristön, itsenäisen tehtäväkentän sekä kattavan perehdytyksen tehtävään.
Lisätietoa tehtävästä antaa myyntipäällikkömme Mikko Ruhtinas, puh. +358 40 5893263, 15.8. klo 13-15 ja 20.8. klo 12-13.
Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään keskiviikkona 22.8.2018 osoitteessa www.kiiltoclean.com/careers.
Toimimme Kiilto Familyn rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Hakuajan jälkeen lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 30.8.2018 mahdollista työhaastattelua varten.