Yksi tämän syksyn ensimmäisistä Kiilto Pro Academyn märkätilakoulutuksista pidettiin Lempäälässä Kiillon koulutuskeskuksessa syyskuun puolivälissä. Kiillon rakentamisen ja remontoinnin koulutusohjelmissa käy vuosittain yli 4 000 ammattilaista.
Tuote- ja käyttökoulutusten avulla Kiilto haluaa auttaa asiakkaitaan kehittämään heidän omia palveluitaan ja toimintavalmiuksiaan. Urakoitsijoille ja asentajille suunnattuja märkätilakoulutuksia järjestetään ympäri Suomea. Koulutuksissa perehdytään tuotteiden ominaisuuksiin, oikeanlaiseen käyttötekniikkaan sekä turvallisuus- ja ympäristöasioihin.
”Paras lopputulos syntyy, kun laadukkaita tuotteita käytetään oikein ja taidokkaasti. Kouluttamalla asiakkaitamme käyttämään Kiillon tuotteita oikein voimme vaikuttaa paremman märkätilarakentamisen toteutumiseen”, kertoo Kiillon aluepäällikkö Marko Suominen.
Marko Suominen opastaa seinäläpivientien toteuttamista Kiilto XPU Liima- ja tiivistemassalla ja Kiilto KeraPro Pikavedeneristeellä.
Ammattilaiselta ammattilaiselle
Joukko ammattilaisia saapui auditorioon kuuntelemaan märkätilakoulutusta. Syyskuinen koulutuspäivä sisälsi sekä teoriaa että käytännönoppia. Aamupäivän aikana kouluttajana toiminut Suominen kertoi koulutukseen osallistuneille ammattilaisille märkätilarakentamiseen liittyvistä tuoreimmista uutisista, kuten lainsäädännöstä, työmenetelmistä ja Kiillon uutuustuotteiden teknisistä ominaisuuksista. Myöhemmin osallistujat näkivät, miten uutuustuotteet toimivat käytännössä, ja heillä oli myös mahdollisuus kokeilla työmenetelmiä itse. Koulutuksen aikana osallistujat kävivät mielenkiintoisia aiheeseen liittyviä keskusteluja ja jakoivat omia kokemuksiaan muun muassa rakennuskohteistaan ja työtavoistaan yhdessä Suomisen kanssa.
Yksi koulutukseen osallistuneista oli yrittäjä Heikki Neuvonen (Neuvokas Remontti), joka saapui kuulemaan uusista tuotteista ja työtavoista sekä uusimaan märkätilapassinsa. Kiillon märkätilakoulutus hyväksytään VTT:n henkilösertifioinnin täydennyskoulutukseksi. Jo useamman kerran Kiillon märkätilakoulutuksissa käynyt Neuvonen pitää koulutuksen sisältöä kattavana.
”Koulutuksessa käytiin kattavasti läpi märkätilan rakentamiseen liittyviä asioita. Oman työni kannalta hyödyllistä oli kuulla Kiillon uusista tuotteista ja nähdä, miten ne toimivat käytännössä”, kiteyttää Neuvonen.
Heikki Neuvonen sai koulutuksesta tuoreimmat vinkit märkätilarakentamiseen.
Kiilto kouluttaa
Urakoitsijoille ja asentajille tarkoitettujen märkätilakoulutusten lisäksi Kiilto järjestää myyntihenkilöstölle suunnattuja kuivien tilojen sekä vedeneristyksen ja laatoituksen workshopeja ja tasoitekoulutusta. Myös suunnittelijoille, isännöitsijöille ja valvojille pidetään asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöityjä koulutuksia.