Kiilto Oy hakee tuotekehityspäällikköä Lempäälään

Haemme Kiilto Oy:n tutkimuskeskukseen Lempäälään osaavaa ja kekseliästä

TUOTEKEHITYSPÄÄLLIKKÖÄ

Tehtävässä toimit teollisten liimojen sektorilla ja alkuvaiheessa vastuualueesi kattaa huonekaluteollisuuden verhoiluliimoja ja pakkausteollisuudessa käytettäviä liimoja. Vastuullesi kuuluu uusien tuotteiden kehittäminen, tuotevalikoiman laadun ja kilpailukyvyn ylläpitäminen sekä uudet innovaatiot. Toimit läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa ja huolehdit, että tuotteesi vastaavat heidän tarpeitaan. Toimenkuva edellyttää sujuvaa vuorovaikutusta myynnin ja markkinoinnin, tuotannon sekä ostotoimintojen kanssa. Lisäksi teet yhteistyötä esim. raaka-ainetoimittajien ja testauslaitosten kanssa sekä toteutat sisäisiä ja ulkoisia koulutuksia tuotteidesi osalta. Raportoit tutkimus- kehitys- ja innovaatiojohtajalle. Jatkossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työnkuvaasi ja kasvaa myös laajempia tuoteryhmävastuita ja esimiestehtäviä sisältävään toimenkuvaan.

Me tarjoamme sinulle oikeasti mielenkiintoista työtä osaavassa ja mukavassa työyhteisössä, vakavaraisessa ja kehittyvässä toimintaympäristössä. Seuraavasta linkistä pääset katsomaan videon, jolla tuotekehityspäällikkö Soilikki Kotanen kertoo työstään: https://youtu.be/oo3tgmBiwhc

Tehtävän edellytykset:

  • soveltuva ylempi yliopistotutkinto (ehdoton edellytys) esim. materiaalitekniikan tai kemian alalta
  • vähintään 3 vuoden työkokemus tutkimus- ja tuotekehitystehtävistä teollisessa toimintaympäristössä
  • asiakaslähtöinen ajattelutapa
  • kyky tuottaa ideoita ja viedä ne käytäntöön
  • valmius tarttua asioihin tarvittaessa myös omin käsin
  • sujuvat esiintymis- ja viestintätaidot suomeksi ja englanniksi

Lisätietoja: Tutkimus- kehitys- ja innovaatiojohtaja Raija Polvinen, to 13.4. klo 10 – 11 ja to 20.4. klo 13 – 15, puh. 0207 710 279. Täytä hakemus palkkatoiveineen ja liitä mukaan myös CV viimeistään 23.4. osoitteessa www.kiilto.com/careers.