Kiilto juhlii syntymäpäiväänsä: sata vuotta uusiutumista ja innovaatioita

Sata vuotta sitten 27.10. perustettiin Tampereen Pispalassa Teknokemiallinen Tehdas O/Y Santalahti. Silloin rohdoskaupoille kosmeettisia aineita, kenkätehtaille maaleja, kiillokkeita, vahoja ja liimoja sekä huonekalukauppiaille spriilakkoja ja kiillokkeita valmistanut yritys on kasvanut 12 maassa toimivaksi kansainväliseksi kemianteollisuuden moniottelijaksi.

Tänä päivänä Kiilto tunnetaan neljän liiketoiminta-alueen yrityksenä, joka työllistää kansainvälisesti lähes 1000 henkilöä. Siitä huolimatta yrityksen juuret heijastuvat edelleen toimintakulttuuriin, jonka kulmakiviä ovat kokonaisvaltainen kumppanuus asiakkaan kanssa, start-up-henkisyys, henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet sekä ympäristöjohtajuus.

Kohti kansainvälisiä markkinoita

Teknokemiallinen Tehdas O/Y Santalahti muuttui Kiilloksi 1924 silloisen omistajan, kemisti Ville Soljan todettua pitkän yritysnimen haasteellisuuden markkinoinnissa. Hän järjesti henkilöstölle nimikilpailun, jonka tuloksena yrityksen uusi nimi kuvasti yhtä sen aikaisista tuotteista. Syntyi Kiilto.

1960-luvulla Kiilto keskittyi liimatuotantoon, mikä on edelleen yksi sen ydinliiketoiminta-alueista. Puhtausalalle yritys laajeni 1980-luvulla, jolloin se otti siivoustuotteet mukaan tuotevalikoimaan. Samalla aikakaudella käynnistyi myös laajamittainen asiakaskoulutus.

Kansainvälisillä markkinoilla ensimmäinen toimintamaa oli Ruotsi, jonne perustettiin tytäryhtiö 1987. Uusimmat kiiltolaiset työskentelevät Norjassa ja Tanskassa, minne Kiilto laajeni yrityskaupan myötä keväällä 2019. Samalla siitä tuli Pohjoismaiden johtava hygieniaratkaisujen toimittaja.

Viime vuosina Kiilto on kasvattanut osaamistaan myös uusilla alueilla. Ruotsista vahvistusta saatiin lattiapinnoituksia palveluna toimittavan yrityksen tullessa osaksi Kiillon vahvaa rakentamisen liiketoimintaa vuonna 2018. Vuotta ennen teollisuusliiketoiminta laajeni ympäristöystävällisillä palonestotuotteilla.

Lujin sidos kaikista

Syksyllä 2018 Kiillon neljä liiketoiminta-aluetta; rakentaminen, teollisuuden kiinnitys- ja hygieniaratkaisut, ammattipuhtaus ja -hygienia sekä kuluttajaliiketoiminta siirrettiin brändi- ja logouudistuksen myötä yhteisen Kiilto-brändin alle. Uudistuksen yhteydessä lanseerattiin myös ammattilaisille suunnattu Kiilto Pro -tuote- ja palvelubrändi.

Uudistuksen yhteydessä haluttiin myös tarkastella sitä, mikä tekee Kiillosta Kiillon. Tekemisen ytimestä löytyivät läheiset suhteet asiakkaiden kanssa, tulevaisuuteen sitoutuminen sekä ympäristöjohtajuus. Nämä kolme asiaa ovat rakentaneet Kiillon polkua tähän päivään saakka ja niin ne tekevät jatkossakin.

……………………………………………………….

Me Kiillossa olemme tehneet tutkimustyötä vuodesta 1919. Se tekee sata vuotta alkuaineita, yhdisteitä ja kemiallisia sidoksia. Nyt voimme lopulta ilmoittaa, että olemme löytäneet sen: lujimman sidoksen kaikista. Se on rakkaus. Nyt ja tulevaisuudessa.

Rakkaus työhön, tinkimätön halu pyrkiä kohti parasta. Rakkaus pienimpiin yksityiskohtiin, nanokokoisiin partikkeleihin, palava intohimo suuriin kokonaisuuksiin. Rakkaus kotimaahan, sen herkän kauniiseen luontoon ja sen ihmisiin, joiden kädet jaettu työ on tuonut yhteen. Rakkaus historiaan, joka sitoo meidät tähän maahan ja nykyhetkeen, joka on kaikki mitä on. Ja rakkaus tulevaisuuteen, joka elää meissä kaikissa ja laittaa meidät seisomaan rinta rinnan, valmiina ottamaan vastaan seuraavan sadan vuoden haasteet.

 

Kuinka hyvin tunnet meidät? Testaa tietosi Kiilto 100 -tietovisassamme!