Haemme vientikoordinaattoria Turun tilaustiimiin

Kiilto on muokannut tulevaisuutta jo vuodesta 1919 alkaen ja nyt sinulla olisi tilaisuus päästä mukaan: haemme Turun tilaustiimiin vientikoordinaattoria vastaamaan ammattihygienia- ja kuluttajatuotteiden kansainvälisten yritysasiakkaiden tilausten käsittelystä ja asiakaspalvelusta.  

Mitä työtehtäviisi vientikoordinaattorina kuuluu?

Päätehtäväsi on huolehtia omalta osaltasi siitä, että Kiillon lupaus erinomaisesta asiakaspalvelusta toteutuu. Tehtävässä käsittelet pääasiassa ulkomaisten yritysasiakkaidemme tilauksia, mutta osallistut tarpeen mukaan myös kotimaan tilausten käsittelyyn. Toimit tärkeänä linkkinä asiakkaidemme, myynnin, tuotannon ja logistiikan yhteistoiminnassa. Työ sisältää puhelimessa ja sähköpostilla tapahtuvaa asiakaspalvelua, tilausten vastaanottamista ja tallentamista toiminnanohjausjärjestelmään ja vientiasiakirjojen hoitoa. Pidät yhteyttä kuljetusliikkeisiin, konsernimme tytäryhtiöihin ja kansainvälisiin asiakkaisiin. Osallistut myös tiimin kanssa parhaiden työkäytäntöjen kehittämiseen. Raportoit tehtävässä logistiikkapäällikölle.     

Jos tunnistat itsesi seuraavasta, voisit viihtyä meillä vientikoordinaattorina

  • Hyvät vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot
  • Itsenäinen työskentelyote ja tarkkuus  
  • Tehtävään soveltuva koulutus (esim. tradenomi)  
  • Aiempi kokemus kaupalliselta tai viennin alalta
  • Hyvät IT-taidot (kokemus ERP-järjestelmistä katsotaan eduksi)
  • Hyvä suomen ja englannin kielen taito, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi

Me otamme työhyvinvoinnin tosissamme

Olemme perheenomainen yhteisö, joka koostuu yli 900 eri alojen ammattilaisesta 10 maassa. Työilmapiirimme on rento ja positiivinen ja me välitämme aidosti työntekijöidemme hyvinvoinnista. Olemme saaneet siitä myös tunnustusta: meidät on valittu kahdesti Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi ja vuonna 2021 saavutimme Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen, joka viestii sekä henkilöstön korkeasta omistautuneisuuden asteesta että yrityksen toimintojen pitkäjänteisestä ja osallistavasta kehittämisestä. 

Tarjoamme sinulle lisäksi:

  • Joustavan hybridityömallin ja sisäisen palavereista vapaan ajan keskellä päivää
  • Harvinaislaatuisen yhdistelmän vakautta ja kasvuyritystä: Kiilto on sijoittunut Kauppalehden 2020-listauksessa Suomen menestyneimpien yritysten sekä suurimpien kasvajien joukkoon. Kiillon 10 vuoden Kestomenestyjä- ja Kasvaja-yhdistelmä on äärimmäisen harvinainen: reilusti alle prosentti yrityksistä yltää molempiin.
  • Matalan ja ketterän organisaatiorakenteen, jonka ansiosta sinulla on aito mahdollisuus innovoida ja kehittää toimintaa sekä tehdä aloitteita.
  • Laajan valikoiman mahdollisuuksia hyvinvoinnin ylläpitämiseen taukoliikunnan, kuntotestausten, liikuntavuorojen ja tuettujen liikuntatapahtumien avulla.
  • Tavoite- ja aloitepalkkion sekä henkilöstörahaston.
  • Loistavat mahdollisuudet kehittää itseäsi sisäisten koulutusohjelmien ja muiden koulutusten avulla.     
  • Kattavan työterveyshuollon, ePassin, sairaan lapsen hoitopalvelun, työfysioterapeutin palvelut, lounas- ja pyöräedun sekä sähköpyöriä lainattavaksi työmatkakäyttöön.

Muutama sana hakuprosessiin liittyen

Lisätietoa tehtävästä antaa logistiikkapäällikkö Jussi Valtonen, +358505923897, to 1.12. klo 14-15 ja ke 7.12. klo 10-11.  

Odotamme hakemustasi 14.12.2022 mennessä täällä. Liitäthän mukaan myös CV:si ja palkkatoiveesi.       

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 5.1.2023 mahdollista työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.

KiiltoClean Oy on osa Kiiltoa, joka on kasvava yli satavuotias suomalainen perheyritys ja jonka visio on vuodessa 2080. Kehitämme, valmistamme ja myymme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden liimat ja palonesto, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kiilto toimii kymmenessä maassa ja työllistää yhteensä noin 900 henkeä. Vuonna 2021 Kiillon liikevaihto oli noin 261 miljoonaa euroa. www.kiilto.fi