Haemme vienti- ja asiakaspalvelukoordinaattoria Turkuun

Tulevaisuus tehdään tänään. Kiillossa panostetaan päivittäin huomiseen huolehtimalla työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen. Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme

 

Haemme nyt Turun toimipisteeseemme oma-aloitteista    

VIENTI- JA ASIAKASPALVELUKOORDINAATTORIA

 

Päätehtäväsi on huolehtia omalta osaltasi siitä, että Kiillon lupaus erinomaisesta asiakaspalvelusta toteutuu. Tehtävässä käsittelet pääasiassa ulkomaisten yritysasiakkaidemme tilauksia, mutta osallistut myös kotimaan tilausten käsittelyyn. Toimit tärkeänä linkkinä asiakkaidemme, myynnin, tuotannon ja logistiikan yhteistoiminnassa. Työ sisältää puhelimessa ja sähköpostilla tapahtuvaa asiakaspalvelua, tilausten vastaanottamista ja tallentamista toiminnanohjausjärjestelmään ja vientiasiakirjojen hoitoa. Pidät yhteyttä kuljetusliikkeisiin, konsernimme tytäryhtiöihin ja kansainvälisiin asiakkaisiin. Osallistut myös tiimin kanssa parhaiden työkäytäntöjen kehittämiseen. 

Odotamme sinulta:

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. tradenomi) 

  • aiempaa kokemusta kaupalliselta tai viennin alalta
  • hyviä IT-taitoja (kokemus ERP -toiminnanohjausjärjestelmistä katsotaan eduksi)
  • itsenäistä työskentelyotetta ja tarkkuutta 
  • hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja jotka eivät hyydy kiireisinäkään päivinä
  • kiinnostusta tarttua uuteen
  • erinomaista suomen kielen taitoa
  • hyvää englannin kielen taitoa, ruotsin ja venäjän kielen taito katsotaan eduksi

 

Tarjoamme sinulle kehittyvän yrityksen toimintaympäristön, itsenäisen tehtäväkentän sekä kattavan perehdytyksen tehtävään. Panostamme aktiivisesti henkilöstömme työhyvinvointiin. Tarjoamme monipuolisesti mahdollisuuksia oman hyvinvoinnin ylläpitoon taukoliikunnan, kuntotestausten ja harrastusvuorojen kautta. Tuemme henkilöstömme osaamisen uusiutumista muun muassa omien koulutusohjelmiemme avulla. Olemme savuton työpaikka.

Lisätietoa tehtävästä antaa Logistiikkapäällikkö Jussi Valtonen, puh. 050 5923897, 16.10. klo 14-15 ja 19.10. klo 9-11.  

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille viimeistään 25.10.2020 täällä.

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 12. ja 13.11.2020 mahdollista työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.

Kiilto on 100-vuotias kasvava suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Me kehitämme, valmistamme ja markkinoimme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia ja kuluttajatuotteet. Toimintamme ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Toimimme yhdessätoista maassa ja työllistämme noin 1000 henkilöä, joiden hyvinvointi ja osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa työssämme asiakkaan hyväksi. Lue meistä lisää verkkosivuilta