Haemme tuotantoinsinööriä Hankasalmen tehtaallemme

Kiilto on kasvava yli satavuotias suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Kehitämme, valmistamme ja myymme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden liimat ja palonesto, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kiilto toimii yhdeksässä maassa ja työllistää yhteensä lähes 800 henkeä. Vuonna 2022 Kiillon liikevaihto oli noin 260 miljoonaa euroa. www.kiilto.fi

Haemme Kiillon Hankasalmen tehtaalle

TUOTANTOINSINÖÖRIÄ

Valmistamme Hankasalmella pesu- ja puhdistusaineita sekä hygieniatuotteita ammattisiivouksen ja kuluttajien tarpeisiin. Hankasalmen vuosivolyymi on runsaat kolme miljoonaa litraa. Tehtaassa on neljä tuotantolinjaa ja viimeisin linjainvestointi on valmistunut vuonna 2021. Meillä on pesuainetuotantoa myös Turussa ja logistiikkakeskuksemme sijaitsee Raisiossa. Suomen lisäksi meillä on tuotantolaitoksia myös Skandinaviassa. Hankasalmen tuotantoinsinöörinä olet merkittävässä roolissa vastaamassa osaltasi tuotannon turvallisesta, laadukkaasta ja tehokkaasta johtamisesta sekä kehittämisestä, kuten myös oman yksikkösi toimitusvarmuuden toteutumisesta.  

Tuotantoinsinöörin roolissa pääset itsenäisesti vaikuttamaan sekä omaan työhösi että oman organisaation työskentelytapoihin ja -edellytyksiin. Pääset myös mukaan monenlaisiin kehitysprojekteihin. Toimit Hankasalmen tuotantotiimin esihenkilönä (noin 15 työntekijää) ja raportoit tuotantopäällikölle. Tärkeimpiä sisäisiä sidosryhmiäsi ovat tuotannonsuunnittelu, kunnossapito, laadunvalvonta, tuotekehitys, hankinta, logistiikkakeskus ja muut tuotantoyksiköt. Työhön kuuluu matkustamista joitakin kertoja vuodessa. Tehtävän luonteesta johtuen työ vaatii läsnäoloa Hankasalmen tehtaalla, mutta voit tehdä työtä myös etänä muutamia päiviä kuukaudessa.     

Mitä työtehtäviisi tuotantoinsinöörinä kuuluu?

  • päivittäisen tuotannonsuunnitelman laatiminen yhdessä tuotannonsuunnittelun kanssa ja sen toteutumisen valvonta
  • turvallisten ja tehokkaiden toimintatapojen ja työmenetelmien ohjeistus, valvonta, ylläpito ja kehittäminen
  • kone- ja henkilöresurssien varmistaminen, tuotantotiimin henkilöstöasioiden hoitaminen ja esihenkilönä toimiminen
  • henkilöstön kouluttaminen, ohjaaminen ja valvonta myös työsuojeluasioiden osalta
  • Leanin mukaisen toiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen sekä osallistuminen tuotannon kehitysprojekteihin
  • aktiivinen yhteistyö kansainvälisesti Kiillon muiden tuotantolaitosten kanssa

Jos tunnistat itsesi seuraavasta, voisit viihtyä meillä tuotantoinsinöörinä:

  • soveltuva koulutustausta (esim. AMK-insinööri)
  • kokemus tuotannon prosesseista
  • kokemus esihenkilötyöstä
  • rohkeus puuttua asioihin ja kyky mahdollistaa tiimin itseohjautuvuuden ja moniosaamisen kehittyminen
  • hyvä englannin kielen taito

Jos tunnet lisäksi kemikaaleja, työturvallisuuslainsäädäntöä ja Lean-menetelmiä, niistä on hyötyä tehtävässä. Työssä menestymistä edesauttaa oma-aloitteinen, jämäkkä ja yhteistyökykyinen työskentelytyyli. Haemme erityisesti avointa ja kehitysmyönteistä henkilöä, joka on innokas kokeilemaan uutta ja tarttumaan toimeen.  

Me otamme työhyvinvoinnin tosissamme

Kiillossa pääset työskentelemään ympäristössä, joka on kiehtova yhdistelmä kasvavaa kansainvälistä ja maanläheistä perheyritystä. Työntekijämme arvostavat pitkän tähtäimen toimintatapaamme, avointa ja läpinäkyvää yrityskulttuuria, kiiltolaista yhteishenkeä sekä monipuolisia mahdollisuuksia oppia uutta ja kasvaa yhdessä yrityksen kanssa. Me rohkaisemme työntekijöitämme tuomaan ideoitaan esille ja kehittymään omissa innovaatio- ja koulutusohjelmissamme. Olemme erityisen ylpeitä tunnustuksista, joita olemme saaneet panostuksistamme työhyvinvointiin: meidät on valittu kahdesti Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi.   

Muutama sana hakuprosessiin liittyen

Odotamme hakemustasi 31.10.2023 mennessä täällä. Liitä mukaan myös CV:si ja palkkatoiveesi sekä lyhyt videoesittely itsestäsi.    

Lisätietoa tehtävästä antaa tuotantopäällikkö Anssi Manninen, +358 40 530 5416.      

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.