Haemme sähköasentajaa Lempäälän tehtaallemme

Kiilto on kasvava yli satavuotias suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Kehitämme, valmistamme ja myymme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden liimat ja palonesto, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kiilto toimii yhdeksässä maassa ja työllistää yhteensä lähes 800 henkeä. Vuonna 2023 Kiillon liikevaihto oli noin 227 miljoonaa euroa. www.kiilto.fi

Haemme Lempäälän tehtaamme kunnossapitotiimin vahvistukseksi uutta

SÄHKÖASENTAJAA

Kehitämme ja valmistamme Lempäälässä kemianteollisuuden tuotteita ja ratkaisuja rakentamisen ja teollisuuden tarpeisiin. Lempäälän toimipisteessämme työskentelee yhteensä runsaat 200 henkilöä. Nyt avoinna olevassa tehtävässä toimit osana kunnossapidon 10 hengen tiimiä.

Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa tuotantokoneiden ja kiinteistön sähkö- ja automaatiojärjestelmien huollot ja korjaukset. Pääset toimimaan vaihtelevassa teollisuusympäristössä ja osallistumaan kunnossapidon kehittämiseen omalla osaamisalueellasi. Tarkempi työtehtävien sisältö muodostuu valitun henkilön koulutuksen ja osaamisen perusteella. Työturvallisuus-, laatu- ja ympäristöohjeiden huomioiminen on erittäin tärkeä osa päivittäistä työtä. Työ on arkisin tehtävää päivätyötä.   

Jos tunnistat itsesi seuraavasta, voisit viihtyä kunnossapitotiimissämme sähköasentajana:     

  • Tehtävään sopiva koulutus ja alalta hankittu kokemus – Arvostamme erityisesti kokemusta teollisuuden sähkökunnossapidosta. Tehtävässä toimiminen edellyttää soveltuvaa sähköalan perustutkintoa. Lisäksi katsomme eduksi automaatiojärjestelmien syvällisemmän tuntemuksen.
  • Oma-aloitteinen työote ja ryhmätyöskentelytaidot – Työtä tehdään sekä itsenäisesti että ryhmässä. Olet päivittäin tekemisissä sisäisten sidosryhmien kanssa. Omalla työlläsi voit varmistaa sen, että pystymme toteuttamaan asiakaslupauksemme.
  • Into oppia uutta – Kannustamme uuden oppimiseen ja pääsetkin oman kiinnostuksesi sekä aiemman kokemuksesi mukaan kehittymään kunnossapidon moniosaajaksi tai syventämään jo oppimaasi.   
  • Joustava asiakaspalveluasenne – Meillä kunnossapitotiimi palvelee sisäisiä asiakkuuksia.
  • Kielitaito – Tehtävä edellyttää sujuvaa suomen kielen taitoa. Lisäksi englannin kielen taidosta on hyötyä.

Me otamme työhyvinvoinnin tosissamme

Kiillossa pääset työskentelemään ympäristössä, joka on kiehtova yhdistelmä kasvavaa kansainvälistä ja maanläheistä perheyritystä. Työntekijämme arvostavat pitkän tähtäimen toimintatapaamme, avointa ja läpinäkyvää yrityskulttuuria, kiiltolaista yhteishenkeä sekä monipuolisia mahdollisuuksia oppia uutta ja kasvaa yhdessä yrityksen kanssa. Me rohkaisemme työntekijöitämme tuomaan ideoitaan esille ja kehittymään omissa innovaatio- ja koulutusohjelmissamme. Olemme erityisen ylpeitä tunnustuksista, joita olemme saaneet panostuksistamme työhyvinvointiin: meidät on valittu kahdesti Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi. Olemme savuton työpaikka.     

Muutama sana hakuprosessiin liittyen

Odotamme hakemustasi 28.4.2024 mennessä täällä. Liitäthän mukaan myös CV:si (mielellään PDF-muodossa).       

Lisätietoa tehtävästä antaa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 14-16 kunnossapitopäällikkö Timo Talja, +358 40 754 0863.

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme videohaastattelukysymyksiä kaikille hakijoille hakuaikana. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 7.5.2024 mahdollista Lempäälän toimipisteellä pidettävää työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.