Haemme rakentamisen liiketoimintaan aluepäällikköä pääkaupunkiseudun, Kymenlaakson ja Kanta-Hämeen alueelle

Me olemme muokanneet tulevaisuutta jo vuodesta 1919 alkaen. Nyt voisi olla sinun vuorosi: haemme rakentamisen liiketoimintaamme pääkaupunkiseudun, Kymenlaakson ja Kanta-Hämeen alueelle aluepäällikköä, joka innostuu uuden ideoimisesta, eikä pelkää laittaa käsiään saveen. Rakentamisen liiketoimintamme tarjoaa asiakkailleen palveluja, ratkaisuja ja tuotteita, joita valmistamme Lempäälän ja Forssan tehtaillamme. Tekniikan, myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista koostuva tiimimme on erittäin kokenut ja saat siltä vahvan taustatuen työhösi. Kiillossa pääset hyvässä vaiheessa mukaan voimakkaasti kasvavaan ja kansainvälistyvään konserniin!

Jos tunnistat itsesi seuraavasta, voisit viihtyä meillä rakentamisen aluepäällikkönä

  • Vahva myynnillinen asenne – Meillä on jo vahva markkina-asema ja kattava asiakasjoukko, mutta tavoitteenamme on edelleen kasvaa kannattavasti. Kiilto tarjoaa hyvät tuotteet ja vahvan brändin, joten sinulla on hyvä pohja, jolta jatkaa kehittämistä.
  • Taito toimia erilaisten ihmisten kanssa – Meille asiakas on kuningas ja toimit tärkeässä roolissa ensisijaisena linkkinä asiakkaidemme ja Kiillon välillä. Ympärilläsi on osaava myyntitiimi, jonka kanssa on mukava tehdä työtä. Tärkeitä sisäisiä sidosryhmiäsi ovat lisäksi tuotehallinta ja tuotekehitys sekä myynnin tuki ja markkinointi.   
  • Hyvä ilmaisukyky – Myynti- ja asiakaskoulutustehtävissä on tärkeää, että sinun on helppo pukea viestisi sanoiksi sekä suullisesti että kirjallisesti.
  • Rakennustekninen osaaminen ja/tai kokemus rakennusteknisten tuotteiden myynnistä – Meille tärkeintä on, että ammattirakentajat voivat rakentaa omaa liiketoimintaansa kannattavasti. Tarjoamme asiakkaillemme laajaa teknistä tukea ja asiantuntemusta sekä kehitämme tuotteitamme jatkuvasti entistä paremmiksi.  
  • Kaupallinen tai tekninen korkeakoulututkinto – Halu oppia uutta on tärkeintä, mutta myös kaupallinen tai tekninen koulutus auttaa tehtävässä menestymisessä.  
  • Laaja kielitaito – Hyvästä englannin ja ruotsin kielitaidosta on työssäsi hyötyä. Kiilto toimii kansainvälisesti 11 maassa Itämeren alueella ja myös rakentamisen liiketoiminnassa eri maiden tiimit tekevät tiivistä yhteistyötä.    
  • Sijainti toiminta-alueella – Toimit pääasiallisesti pääkaupunkiseudun, Kymenlaakson ja Kanta-Hämeen alueella. Parhaiten työnteko hoituu, jos asuinpaikkasi on toiminta-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä. Työsi on luonteeltaan liikkuvaa, mutta pääosin työskentelet asiakkaiden ja muiden sidosryhmien parissa oman toiminta-alueen sisällä.

Mitä aluepäällikön tehtäviin kuuluu?

Aluepäällikön roolissa pääset hoitamaan erittäin monipuolisia työtehtäviä niin kaupallisesti kuin teknisestikin. Vastaat rakentamisen liiketoiminnan tuotteiden ja palveluiden myynnistä olemassa oleville asiakkaille sekä uusasiakashankinnasta omalla alueellasi. Aktiivisen myyntityön ohella osallistut asiakaskoulutustemme organisointiin ja toteuttamiseen sekä kasvotusten tapahtuvissa tilaisuuksissa että webinaareissa. Asiakkaitasi ovat esimerkiksi alueesi jälleenmyyjät, kuten eri rauta- ja erikoiskaupat, sekä rakennusliikkeet, urakoitsijat ja suunnittelijat. Myyntityön ohella autat asiakkaitamme teknisissä asioissa, osallistut uusien tuotteiden kenttäkokeisiin omien asiakkaidesi osalta, rakennat yhteistyötä alueesi suunnittelijoiden, valvojien ja isännöitsijöiden kanssa. Tavoitteenasi on kasvattaa ja kehittää olemassa olevia asiakkuuksiamme sekä tehdä aktiivista työtä uusien asiakkuuksien hankkimiseksi.

Me otamme työhyvinvoinnin tosissamme

Olemme perheenomainen yhteisö, joka koostuu yli 1000 eri alojen ammattilaisesta 11 maassa. Työilmapiirimme on rento ja positiivinen ja me välitämme aidosti työntekijöidemme hyvinvoinnista. Olemme saaneet siitä myös tunnustusta: meidät on valittu kahdesti Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi ja vuonna 2021 saavutimme Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen, joka viestii sekä henkilöstön korkeasta omistautuneisuuden asteesta että yrityksen toimintojen pitkäjänteisestä ja osallistavasta kehittämisestä. Tämä voi olla syy siihen, miksi niin monet viihtyvät kanssamme pitkään.

Tarjoamme sinulle lisäksi:

  • Kiinteän palkkauksen, vapaan autoedun ja puhelinedun.
  • Harvinaislaatuisen yhdistelmän vakautta ja kasvuyritystä: Kiilto on sijoittunut Kauppalehden 2020-listauksessa Suomen menestyneimpien yritysten sekä suurimpien kasvajien joukkoon. Kiillon 10 vuoden Kestomenestyjä- ja Kasvaja-yhdistelmä on äärimmäisen harvinainen: reilusti alle prosentti yrityksistä yltää molempiin.
  • Matalan ja ketterän organisaatiorakenteen, jonka ansiosta sinulla on aito mahdollisuus innovoida ja kehittää toimintaa sekä tehdä aloitteita.
  • Laajan valikoiman mahdollisuuksia hyvinvoinnin ylläpitämiseen taukoliikunnan, kuntotestausten, liikuntavuorojen ja tuettujen liikuntatapahtumien avulla.
  • Tavoite- ja aloitepalkkion sekä henkilöstörahaston.
  • Loistavat mahdollisuudet kehittää itseäsi sisäisten koulutusohjelmien ja muiden koulutusten avulla.   
  • Kattavan työterveyshuollon, ePassin, sairaan lapsen hoitopalvelun, työfysioterapeutin palvelut, lounas- ja pyöräedun sekä sähköpyöriä lainattavaksi työmatkakäyttöön.

Muutama sana hakuprosessiin liittyen

Lisätietoa tehtävästä antaa Head of Sales Miikka Suppula, +358406474480, 7.2. klo 9-11 ja 10.2. klo 13-14.

Odotamme hakemustasi 27.2.2022 mennessä täällä. Liitäthän mukaan myös CV:si ja palkkatoiveesi.     

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.

Kiilto Oy on osa Kiiltoa, joka on kasvava yli satavuotias suomalainen perheyritys ja jonka visio on vuodessa 2080. Kehitämme, valmistamme ja myymme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden liimat ja palonesto, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kiilto toimii yhdessätoista maassa ja työllistää yhteensä noin 1000 henkeä. Vuonna 2020 Kiillon liikevaihto oli noin 294 miljoonaa euroa. www.kiilto.fi