Haemme Lempäälän Sales Support -tiimiin vienti- ja asiakaspalvelukoordinaattoria

Tulevaisuus tehdään tänään. Kiillossa panostetaan päivittäin huomiseen huolehtimalla työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen. Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme?

Haemme nyt Lempäälän toimipisteeseemme oma-aloitteista   

VIENTI- JA ASIAKASPALVELUKOORDINAATTORIA

Tehtävä alkaa heti kun mahdollista, kuitenkin viimeistään 1.8.2020.

Päätehtäväsi on huolehtia omalta osaltasi siitä, että Kiillon lupaus erinomaisesta asiakaspalvelusta toteutuu. Tehtävässä käsittelet sekä koti- että ulkomaisten yritysasiakkaidemme tilauksia ja toimit tärkeänä linkkinä asiakkaidemme, myynnin, tuotannon ja logistiikan yhteistoiminnassa. Työ sisältää puhelimessa ja sähköpostilla tapahtuvaa asiakaspalvelua, tilausten vastaanottamista ja tallentamista toiminnanohjausjärjestelmään ja vientiasiakirjojen hoitoa. Pidät yhteyttä kuljetusliikkeisiin, konsernimme tytäryhtiöihin ja kansainvälisiin asiakkaisiin. Osallistut myös Sales Support –tiimin osana parhaiden työkäytäntöjen kehittämiseen. Työaika sijoittuu normaaliin toimistoaikaan.

Odotamme sinulta:

  • kaupallista koulutusta (esim. tradenomi)
  • jonkin verran aiempaa kokemusta kaupalliselta tai viennin alalta
  • numerotarkkuutta ja sinnikästä työotetta myös rutiinien parissa
  • hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja jotka eivät hyydy kiireisinäkään päivinä
  • kiinnostusta tarttua uuteen
  • erinomaista suomen kielen taitoa
  • hyvää englannin kielen taitoa, venäjän tai saksan kielen taito katsotaan eduksi

Tarjoamme sinulle kehittyvän yrityksen toimintaympäristön, itsenäisen tehtäväkentän sekä kattavan perehdytyksen tehtävään. Panostamme aktiivisesti henkilöstömme työhyvinvointiin. Tarjoamme monipuolisesti mahdollisuuksia oman hyvinvoinnin ylläpitoon taukoliikunnan, kuntotestausten ja harrastusvuorojen kautta. Tuemme henkilöstömme osaamisen uusiutumista muun muassa omien koulutusohjelmiemme avulla. Olemme savuton työpaikka. Lue lisää tästä linkistä: 100-vuotias Kiilto kehittää työhyvinvointia määrätietoisin askelin.

Lisätietoa tehtävästä antaa Business Support Officer Katja Suuriniemi, puh. 040 8673873, 9.6. klo 10-11 ja 16.6. klo 14-15. 

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille viimeistään 21.6.2020 täällä.

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 30.6.2020 mahdollista työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.

Kiilto on 100-vuotias kasvava suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Me kehitämme, valmistamme ja markkinoimme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia ja kuluttajatuotteet. Toimintamme ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Työllistämme noin 1000 henkilöä, joiden hyvinvointi ja osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa työssämme asiakkaan hyväksi. Lue meistä lisää verkkosivuiltamme.