100 000m2 lattiaa tasaiseksi – Kiillon pumpputasoituspalvelussa näkyy hallittu kokonaisuus

Oulussa rakennetaan parhaillaan uutta yliopistollista sairaalaa vaihe kerrallaan. Vuonna 2019 alkaneella mittavalla työmaalla rakentaminen jatkuu aina 2020-luvun loppuun saakka.

Oulun yliopistollisen sairaalan A- ja B-osassa lattioiden tasoituksista vastaa Kiilto. Kyseessä on yksi Kiillon rakennusliiketoiminnan suurimmista urakoista Suomessa. Työstettävänä on n. 100 000 m² lattiaa.

”Vastuullamme ovat lisäksi alustan puhdistushionnat, imuroinnit ja tiivistykset. Olemme siis tehneet myös kohteen pohjatyöt, sillä itse pumppauspäivänä lattioilla ei saa olla mitään ylimääräistä”, Kiillon myyntipäällikkö Eero Katajamäki kertoo.

Kestävälle pohjalle

Varsinaisten lattiatöiden lisäksi Kiilto suorittaa osana palvelukokonaisuuttaan myös esimerkiksi vetokokeita, joilla voidaan määritellä pohjamateriaalien vetolujuus ennen lattiaurakoiden aloittamista.

Tällaisia kokeita on tehty myös Oulun työmaalla.

”Näin varmistetaan, että tasoitekerros pysyy lujasti kiinni alustassa,” Katajamäki taustoittaa.

”Kokonaisvaltaisimmissa urakoissa voimme toteuttaa myös esimerkiksi alustan korkokartoitukset ennen pumppauksia.”

Hallittu kokonaisuus palveluna

Kiillon syvä asiantuntijuus lattiatasoituksissa on vuosikymmenien mittainen. Yhtiö kehittää ja valmistaa tasoitteita itse omilla tehtaillaan. Pumpputasoituspalvelu näkyykin asiakkaille hallittuna kokonaisuutena, jossa osaaminen ulottuu rakennusmateriaalien kemiaan asti.

”Tällaiset tasoitushankkeet ovat tyypillisesti pinnoitusajan ja -materiaalin edellyttämien vaatimusten suhteen kriittisiä. Meiltä löytyy tällaista osaamista”, Katajamäki taustoittaa.

Oulun työmaan kaltaiset suuret pumpputasoitusprojektit ovat Kiillossa jo varsin tuttuja.

”Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana olemme olleet tekemässä viittä eri sairaalaa tai hyvinvointikeskusta.”