Liimateknologian vankkaa kokemusta

Kiillon lattiapäällysteliimat ovat tutkittuja ja testattuja sekä turvallisia käyttää aina kun niitä käytetään valmistajan ohjeen mukaan. Hyvää rakennustapaa ja materiaalien käyttöohjeita noudattaen minimoidaan jo asennushetkellä riskejä esim. päällysteiden alle jäävästä haitallisesta kosteudesta.

Ongelmia on aiheutunut esimerkiksi silloin, kun vanhat pintarakenteet on jätetty uuden lattian alle eikä niitä ole poistettu. Vanhat rakenteet uuden pinnan alla voivat aiheuttaa isoja ongelmia, joita on vaikea arvioida etukäteen. Näin ollen vanhat pintarakenteet tasoitteista kiinnitysaineisiin on suositeltavaa aina poistaa uuden lattiapinnan alta. Mikäli vanha pinnoite jätetään uuden päällysteen alle, on aina varmistettava pintarakenteiden yhteensopivuus esim. tekstiililaatan asennus vanhan tiiviin pinnoitteen päälle.

Alustan tulee olla riittävän kuiva, kun uutta pintaa asennetaan. Betonin kosteus ja alkaliset vaikutukset tulee arvioida ja huomioida pintarakennetta asennettaessa. On huolehdittava, että asennusolosuhteet ovat materiaalien vaatimissa rajoissa. Lattiapintojen päällystystöissä ensiarvoisen tärkeää on huomioida ja varmistaa oikeat olosuhteet (lämpötila, kosteus) asennuksen aikana ja edelleen tilaa käytettäessä.

Tasoitteiden ja liimojen valinnasta ja soveltuvuuksista voit lukea lisää Kiilto lattiapäällystejärjestelmä-oppaasta dokumenttipankista.

Kiilto Lattianpäällystysjärjestelmä on kehitetty siten, että voit olla varma tuotteiden toimivuudesta rakenteessa. Opas auttaa varmistamaan turvallisen liimavalinnan lattian toteutukseen. Kohteen suunnittelijan ja kosteudenhallinnasta vastaavan on tärkeää varmistaa oikea asennustapa ja olosuhteet työmaalla.

Tampereen Teknillisessä Yliopistossa (TTY) tutkitaan muovimattojen ja liimojen käyttöä sekä niiden käyttäytymistä. Tällä sivulla kerromme jatkossa tietoa saaduista tuloksista ja päätelmistä.

Lattian- ja seinänpäällysteliitto ry on julkaissut aineiston Näin päällystät oikein.

Alkalinen hajoaminen

Alkalinen hajoaminen

Alkalisella hajoamisella tarkoitetaan materiaalien kemiallista hajoamista:

  • Alkalisessa hajoamisessa kemiallinen sidos katkeaa
  • Jäljelle jäävistä kemikaaleista osa voi olla haihtuvia

2-etyyli-1-heksanolia esim.

  • PVC-maton pehmittimen hajoamisesta (DEHP)
  • Siirrytty muihin pehmittimiin
  • Akrylaattipolymeerin hajoamisesta (liimat ja maalit)