Luonnollinen kivi kiehtoo

Luonnonmateriaaleista valmistettujen verhoilukivien ja mosaiikkien suosio kasvaa nykyään myös Suomessa. Kiilto tarjoaa Aitokiven tuotteille luotettavat kiinnitysratkaisut.

Maailmalla on elävöitetty rakennusten ulko- ja sisäpintoja luonnonkivien avulla jo vuosisatojen ajan. Suomessa verhoilukivien käyttö sisutuksessa ja esimerkiksi saunassa on vielä suhteellisen uusi asia.

Suomen Aitokivi Oy:n markkinointijohtaja Viivi Vuorion mukaan nyt suomalaiset ovat löytäneet luonnonkivet oikein kunnolla.

”Luonnonkivet istuvat hyvin yleiseen luonnonmukaisuuden trendiin. Niiden avulla on helppo luoda näyttäviä ja kestäviä pintoja. Valmista syntyy kerralla ja kustannustehokkaasti. Luonnonkivi ei vaadi myöskään merkittäviä ylläpitotoimia.”

Suomen Aitokivi Oy on luonnonkivituotteiden maahantuontiin ja tukkumyyntiin erikoistunut yritys. Sen käyttämät kivet sopivat niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin.

Kotiin pieni pala Balia

Aitokiven somevastaava Laura Raittinen näkee, että luonnonkivien kasvaneella suosiolla on suora yhteys suomalaisten matkusteluun maailmalla.

”Maailmalla näkee taitavaa luonnonkivien käyttöä esimerkiksi ravintoloissa ja hotelleissa. Luonnonkivet tarjoavat mahdollisuuden tuoda kotiinkin vaikkapa hieman tropiikin tunnelmaa, pienen palan Balia.”

Luonnonkivien vahvuuksiin kuuluu myös niiden monipuolisuus:

”Luonnonkivet sopivat hyvin myös skandinaaviseen pelkistettyyn kotiin, missä niiden avulla voidaan luoda vaikkapa jokin näyttävä yksityiskohta. Kivi on myös ajaton ja rauhoittava elementti.”

Suomalaisten erityisesti suosimia kivimalleja ovat esimerkiksi tummanharmaa Dark Stone, Black Quartzite sekä skandinaaviseen tyyliin hyvin istuva Cloudy Grey.

Raittisen omiin suosikkeihin kuuluu myös esimerkiksi lämpimän beigen sävyjä tarjoileva Sandstone.

”Se tuo mieleen Malediivien valkoiset rannat ja aavikon auringon polttaman hiekan.”

Paljon käyttökohteita

Vuorion mukaan tavallista on, että luonnonkiven avulla toteutetaan sisätiloissa vaikkapa päätyseinä tehosteseinänä tai jokin alue julkisivussa.

”Suosittuja kohteita ovat myös esimerkiksi keittiön välitilat sekä saunassa kiukaan takana oleva seinä.”

Valmiit kivielementit asennetaan puskuun eli yhteen. Verhoilukiveen ei tule saumoja eikä sauma-alueita, vaan pinnasta muodostuu ehjä kokonaisuus.

Kiinnitysaineet Kiillolta

Vuorio kertoo, että luonnonkivien asennus on helppoa – kunhan tietää, mitä tekee ja millä aineilla.

”Perussaneerauslaasti ei käy, vaan kiinnittämisen tarvitaan aivan omat aineet. Saunan kiukaan taakse asennettaessa tarvitaan kuumuuden kestävä kiinnityslaasti ja elämätön alusta. Ulkona täytyy puolestaan ottaa huomioon Suomen neljä ihanaa vuodenaikaa, kiinnitysaineilta vaaditaan muun muassa pakkasen kestoa.”

Suomen Aitokivi Oy suosittelee luonnonkiviensä kiinnittämiseen Kiillon tuotteita.

Kiilto Highflex S2 DF Laattaliima käy kiukaan taakse, se sopii myös ulos ja ylipäätään vaativampiin kohteisiin.”

Kiilto Premium –voimaliima sopii puolestaan siistiin sisätilakiinnitykseen. Sitä on hyvin helppo ja nopea käyttää. Liima vain pursotetaan kiven kiinnityspintaan eikä asennuksessa tarvitse sotkea laastiämpäreiden kanssa.”

Asennusvinkkejä ammattilaisilta

Viivi Vuorio kertoo, että yhteistyö Kiillon kanssa on sikälikin hyvin luontevaa, koska sieltä mistä löytyy Aitokiven tuotteita, löytyy myös Kiillon tuotteita.

”Meillä ei ole omaa myymäläverkostoa, mutta tuotteitamme on myynnissä esimerkiksi K-raudoissa, Hartman-raudassa sekä Värisilmä-liikkeissä.”

Vuoriolla on vielä yksi spesiaalivinkki, joka koskee tummia verhoilukivimalleja ja Kiilto Highflex S2 DF Laattaliimaa.

”Highflexiä voi värjätä Kiillon mustalla saumauslaastilla tummemmaksi. Tällöin ei ole niin väliä, vaikka laastijäämiä jäisi pesusta huolimatta vähän kiven päälle”, hän mainitsee.

Lisää asennusohjeita löytyy esimerkiksi Aitokiven nettisivuilta ja Kiillon ammattilaisilta.