Kiilto Pro – entistä parempaa palvelua ammattilaisille

Kiteyttääkseen vahvuuksiaan ja vastatakseen asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin, Kiilto aloitti alkuvuonna mittavan brändiselvityksen. Lopputuloksena syntyi yksi yhtenäinen Kiilto, jonka tueksi perustettiin ammattilaisia palveleva Kiilto Pro -brändi. Kiilto Pro kokoaa yhteen kaikki yritysasiakkaille suunnatut tuotteet ja palvelut.

Kiilto raikasti uudistuksen myötä myös jo lähes ikoniseksi muodostuneen logonsa. Ammattilaisille suunnatut tuotteet, palvelut ja -sisällöt on jatkossa helppo tunnistaa uudesta ilmeestä johdetusta Kiilto Pro -logosta. Brändin tukena on myös ammattimainen kuvamaailma. Asiakkaille muutokset näkyvät jatkossa myös aiempaa selkeämpänä asiakaspalveluna ja entistä laajempana tarjontana.

Kiillossa nähdään, että yrityksen eri liiketoiminta-alueet ovat saman elinkaaren eri vaiheita. Esimerkiksi suunnittelu, uudet ratkaisut ja rakentaminen jatkuvat tilojen osalta puhtauden ylläpitona ja käyttäjien hygieniana. Sama jatkumo pätee teollisuudessa.

”Sen sijaan että toimisimme organisaatiorajojen puitteissa konserneissamme Kiillossa ja KiiltoCleanissa, haluamme Kiilto Pron avulla tuoda entistä voimakkaammin esiin osaamisemme kaikilla toimialoilla; rakentamisessa, teollisuuden kiinnitys- ja puhdistusratkaisuissa sekä ammattipuhtaudessa ja -hygieniassa”, KiiltoCleanin markkinointipäällikkö Arja Seppälä kertoo.

Samaa mieltä on Kiilto Oy:n markkinointipäällikkö Outi Jalo: ”Vaikka olemme itse pitkään rakentaneet viestintäämme eri yritystemme ympärille, olemme olleet asiakkaillemme yksi Kiilto jo vuosia. Viimeistään nyt oli aika tehdä se näkyväksi myös omassa toiminnassamme.”

Uudistus tapahtuu viestinnässä ja ajattelutavassa eikä se vaikuta Kiillon laillisten yhtiöiden rakenteisiin. Uudet logot ja visuaalinen ilme alkavat näkyä asteittain. Esimerkiksi ammattilaisille sisältöä ja alan ajankohtaista tietoa tarjoava Kiilto Pro -Facebook-kanava perustettiin heinäkuussa, myymäläilmeet uusiutuvat mahdollisuuksien mukaan syksyn aikana ja pakkausten uudistamiseen on varattu vuoden siirtymäaika.

Kiiltolaiseen toimintatapaan on aina kuulunut asiakasta arvostava rehellinen aitous. Luja ammattiosaaminen, luotettavuus sekä kattavat, turvalliset ja vastuullisesti tuotetut ratkaisut ovat rakentaneet kumppanuutta, jonka avulla on onnistuttu yhdessä. Yhteistyössä asiakkaiden kanssa on tehty myös mittava määrä kehitystyötä, esimerkiksi ratkaisujen löytämiseksi paikallisiin olosuhteisiin.

”Olemme innovatiivinen, asiantunteva ja luotettava toimija, jolle asiakas on jatkossakin kuningas. Uskomme että uudistuksen myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempaa palvelua. Vankan perustan päälle on tukeva rakentaa uutta. Kiiltolaisen kädenpuristus on jatkossakin rehellinen ja aito,” Jalo ja Seppälä summaavat.

Voit ladata uuden Kiilto Pro -logon täältä