Kiilto Oy hakee tuotantotyöntekijää liimanvalmistukseen

Kiilto Oy on osa Kiilto Family -konsernia. Työllistämme yhteensä noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi on meille tärkeää. Perheyrityksemme toimintakulttuuri on syntynyt vahvasta suomalaisesta osaamisesta ja henkilöstön arvostamisesta. Jatkuvat kehittämishankkeet luovat innostavia kasvumahdollisuuksia yhtiömme sisällä. Meille asiakas on kuningas. Tarjoamme kemiallisia kiinnitys- ja rakenneratkaisuja rakentamisen ja teollisuuden ammattilaisille. Rakennamme kestävää tulevaisuutta vastuullisesti ihmiset ja ympäristö huomioiden. Toimimme ja kasvamme kansainvälisesti Itämeren ympärillä yhteensä noin 250 miljoonan asukkaan markkina-alueella.

Tuotantomäärämme kasvaessa haemme Kiilto Oy:n Lempäälän tehtaille ammattitaitoista ja oma-aloitteista

TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ liimanvalmistukseen

Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Työ on 2-vuorotyötä.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää:

  • prosessitekniikan perustutkintoa tai vastaavaa
  • kokemusta tuotannollisesta ympäristöstä
  • joustavuutta ja yhteistyötaitoja
  • palveluhenkistä ja asiakaslähtöistä työasennetta

Tarjoamme sinulle vakavaraisen, pirkanmaalaisen yrityksen toimintaympäristön sekä kattavan perehdytyksen tehtävään.

Jätä hakemuksesi CV:n ja palkkatoivomuksen kera viimeistään 10.8.2018 osoitteessa www.kiilto.com/careers.

Toimimme Kiilto Familyn rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Pyydämme hakijoita varaamaan 16.8.2018 mahdollista työhaastattelua varten.