Etsimme myyntiedustajaa kuluttajaliiketoimintayksikköömme Pohjois-Suomen alueelle

Tulevaisuus tehdään tänään. Kiillossa panostetaan päivittäin huomiseen huolehtimalla työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen. Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme?

Etsimme nyt kuluttajaliiketoimintayksikköömme tuloshakuista

MYYNTIEDUSTAJAA

Tehtävässä vastaat kuluttajabrändien näkyvyyden ja saatavuuden kasvattamisesta Pohjois-Suomen myyntialueen päivittäistavarakaupoissa. Keskeinen tavoitteesi on kasvattaa kuluttajatuotteiden myyntiä, myymälänäkyvyyttä, markkinaosuutta ja kannattavuutta omalla myyntialueellasi. Kampanjoiden ylösnostot, esillepanoista huolehtiminen sekä erilaiset menekinedistämistyöt kuuluvat myös olennaisesti päivittäiseen tekemiseen. Yhteistyötahoina ovat päivittäistavarakauppojen kauppiaat sekä osastovastaavat.

Työ on liikkuvaa ja edellyttää joustavuutta sekä jatkuvaluonteista matkustusvalmiutta, joten tehtävässä menestymisen ehdoton edellytys on paljon liikkumista sisältävän itsenäisen työn sovittaminen omaan elämäntilanteeseen. Toimistomme sijaitsee Helsingissä, joten suurin osa työstä suoritetaan kotitoimistolla ja/tai asiakasrajapinnassa kentällä. Kotikuntasi voi olla Kuopio tai Oulu.

Tehtävässä menestymisessä auttaa:

  • Kaupallinen koulutus (esim. tradenomi)
  • Aikaisempi kokemus vastaavista työtehtävistä tai myymälätyöskentelystä. Voit myös olla urasi alussa, sillä tärkeintä on reipas asenne, luontainen myynninnälkä ja palava halu aktiiviseen työskentelyyn asiakasrajapinnassa.
  • Kyky ratkaista ongelmia ja sietää aikapainetta
  • Kehittymishaluinen ja kunnianhimoinen asenne
  • Suunnitelmallinen ja aikaansaava työskentelytapa
  • ”Asiakas on kuningas” -asenne
  • Digitaalisten palveluiden ja ratkaisuiden ymmärrys ja käyttövalmius
  • Office-ohjelmien sujuva käyttö

Tarjoamme sinulle kehittyvän yrityksen toimintaympäristön, itsenäisen tehtäväkentän sekä kattavan perehdytyksen tehtävään. Panostamme aktiivisesti henkilöstömme työhyvinvointiin ja olemme saaneet siitä myös tunnustusta Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatin muodossa. Olemme savuton työpaikka.

Kiinnostuitko mahdollisuudesta tulla rakentamaan kanssamme kestävää tulevaisuutta ja tuottamaan hyvinvointia puhtaudesta? Kerro meille hakemuksessasi, miltä sinun suunnitelmissasi yhteinen tulevaisuutemme voisi näyttää.

Lisätietoja tehtävästä antaa 21.3.2019 klo 9–10 ja 26.3.2019 klo 14–16 myyntipäällikkö Antero Kivioja, puh. +358 45 878 2400.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille viimeistään 31.3.2019.

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 15.4.2019 mahdollista työhaastattelua varten. Haastattelut pidetään joko Kuopiossa tai Oulussa. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.

Kiilto on 100-vuotias kasvava suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Me kehitämme, valmistamme ja markkinoimme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden kiinnitys- ja hygieniaratkaisut, ammattipuhtaus ja -hygienia sekä kuluttajatuotteet. Toimintamme ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Työllistämme noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi ja osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa työssämme asiakkaan hyväksi. Lue meistä lisää verkkosivuiltamme.