Kettumaista menoa Lempäälän tehdasalueella

Kesän alussa havaitsimme Kiillon tehdasalueella Lempäälässä epätavallista liikehdintää. Päärakennuksen parkkipaikalle vievän metsikköä halkovan tien pientareilla pyöri neljä pientä suloista ketunpoikasta, joita useampikin kiiltolainen pääsi ihastelemaan töihin tullessaan tai kotiin lähtiessään.


Sana uusista asukeista levisi nopeasti kahvipöydissämme ja kettujen pesäkolokin paikallistettiin melko helposti. Viisaasti turvaan tehdasalueen aitojen sisäpuolelle pentunsa majoittanut kettuäiti oli valinnut sopivan kivenkolon metsäisen tontin rauhallisesta nurkasta.

Havainnot uteliaista pikku seikkailijoista piristivät monen kiiltolaisen työmatkaa ja muutamia kuviakin ketuista saatiin napattua niiden ihmetellessä edestakaisin kulkevia autoja. Pörröiset seikkailijat tulivat päivä päivältä rohkeammiksi ja niitä nähtiin tutustumassa Kiillon tiluksiin aina parkkipaikkaa ja päärakennuksen etupihaa myöten. Asensimme lopulta myös riistakameran paikkaan, jossa kettuja oli useimmin pongattu kiiltolaisia tarkkailemassa. Tässä vaiheessa kettulapset olivat kuitenkin jo kasvaneet melko isoiksi. Osa oli lähtenyt tutustumaan maailmaan Kiillon aitojen ulkopuolelle.

Yksi pennuista oli kuitenkin mieltynyt tuttuun pesäkoloon ja sen rauhalliseen ympäristöön. Riistakameramme taltioi siitä muutamia otoksia. Päivisin unisen näköinen ketunpoika lepäili turvallisesti mustikanvarpujen suojissa ja keräili voimia päivänokosilla auringossa. Öisin sen katseessa oli kuitenkin aivan toisenlaista valppautta. Aistit terävinä ja korvat höröllään se tarkkaili ympäristöään.

Karvakuonot olivat meillä Kiillossa sen verran iso puheenaihe, että ajattelimme niiden ilahduttavan muitakin. Pesimisrauhan takaamiseksi päätimme kuitenkin säästää kuvamateriaalin julkaisun loppukesään. Koulujen, päiväkotien ja eskareiden alkamisajankohta tuntui sopivalta hetkeltä palata kuvien myötä alkukesään ja kettulasten puuhiin. Niilläkin on edessään syksyn myötä melkoinen elämänkoulu ja uuden oppimisen aika.

Toivottavasti loma auttoi meistä itse kutakin palautumaan, lataamaan uutta virtaan ja vapauttamaan mielestä tilaa uusille oivalluksille sekä oppimisille. Kettumainen uteliaisuus ja oppimisennälkä kehittävät niin omaa kuin edustamamme organisaation osaamista ja pitävät arjen mielenkiintoisena.

Kuvat: Anna Schavikin ja Kiillon riistakamera