Käsihygienia hanskassa – hanska hukassa?

Toukokuussa vietämme taas kansainvälistä Käsihygienia päivää. Sitä on mukava viettää varsinkin täällä koti-Suomessa, missä meille tarjotaan erittäin hyvät mahdollisuudet 100 %:een onnistumiseen. Meille tarjotaan teollisuuden puolelta tehokkaat ja turvalliset aineet ja kaikille terveydenhuollon parissa työskenteleville on selvää, että käsihygienia on tarttuvien tautien estämisen KULMAKIVI.

Mutta miksi toteutuminen on puutteellista, edes 50 %:een toteutumaan on vaikea päästä.Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset, esimerkkinä Oulun yliopistollisen sairaalaan viimeisin tutkimus, kertovat samaa tarinaa, eli vain valvotuissa olosuhteissa päästään yli 50 %:n käsihygienian toteutumiseen. Perinteiset erot eri henkilöstöryhmien välillä ovat edelleen arkipäivää, mitä korkeampi koulutusaste, sitä vähemmän käsihuuhdetta tarvitaan 🙂 . Kuinka monta tuntia lääkärien ja hoitajien koulutukseen kuuluu käsihygienian opastusta tai miten työpaikoilla perehdytetään uusi työntekijä desinfioimaan kätensä. Erään kyselytutkimuksen mukaan käsihuuhteen tulisi tehdä tehtävänsä 7 sekunnissa, sanoivat terveydenhuollon työntekijät! (5-9 sekuntia vastasi 78 % vastaajista Maginga et al 2012).

Vaatii kyllä aika paljon kemialta täyttää tämä toivomus. Valitettavasti 8 sekuntia ei riitä oikeellisen huuhdemäärän hieromiseen käsiä kuivaksi ja korostan tätä hieromista – paras desinfektiotulos saadaan aikaiseksi tarpeellisella määrällä alkoholihuuhdetta ja tarpeeksi pitkällä mekaanisella työllä (Maginga et al. 2011)

Mekaniikka pätee kaikkeen puhdistamiseen, ei se pyykkikään puhdistu pesuaineessa likoamalla vaan vaatii mekaniikkaa.

Onko siis kysymys asenteesta? Brittiläisessä tutkimuksessa oli lähtökohtana WHO:n Five moments of handhygiene, joka oli jaettu kahteen osaan:

  • Inherent: haluan pestä käteni, koska tuntuvat likasilta, vaaran tunne
  • Elective: opittu tapa, tiedostan, että kädet pitää pestä kyseisen toimenpiteen jälkeen

My five moments for hand hygiene:

  1. Before patient contact / elektiivinen
  2. Before aseptic task  /  inherentti
  3. After body fluid exposure  /  inherentti
  4. After patient contact  / elektiivinen
  5. After contact with patient surroundings / elektiivinen

Tässä tutkimuksessa tuli hyvin selväksi, että inherentit tapahtumat kannustavat käsidesinfektion käyttöön paremmin kuin elektiiviset. Eli asenteena on oman vaaran välttäminen potilastyössä, ei niinkään potilasturvallisuuden lisääminen.

Mutta syyttely sikseen, onko mitään apuja tarjolla, vai keskitymmekö vain epäkohtien esille tuomiseen. Hyvä tapa on auditoida käsihygienian toteutumisen elektiivisiä tilanteita ja monitoroikaa toteutumista teknologian avulla, jota alkaa olla saatavilla. Ovatko käsihuuhteet hyvin saatavilla ja kaikkien ulottuvilla:

  • Tehohoito: sisääntulo, lavuaari, kaikkien tietokoneiden (näppisten) vieressä
  • Vuodeosasto: sisääntulo, lavuaari, vuode niin, että myös ”liikkumaton”
    potilas pääsee käsiksi

Eli kansainvälisenä käsihygieniapäivänä 5.5.2016 kenelläkään ei ole käsihygienia hukassa.

Terveisin

KiiltoCleanin Killi