Lindab: Kiilto mukana uuden rakennustuotteen kehittämisessä Ruotsissa

Rakennuselementit tai ”sandwich-paneelit” ovat uudenlainen rakennustuote. Pellistä ja kivivillasta koostuvassa paneelissa liimalla on avainrooli. Vuoden 2016 alusta Lindab on käyttänyt Luulajan tehtaallaan Kiillon liimoja.

”Olemme yhdessä Kiillon kanssa testanneet ja kehittäneet optimaalisen liiman sandwich-paneeliemme valmistukseen. Kehitysyhteistyö vei aikaa, mutta samalla se vahvisti luottamustamme Kiiltoon; Kiilto näytti teknisen huippuosaamisensa ja yhteistyöhalukkuutensa”, sanoo prosessikehittäjä Kenneth Palo , joka työskentelee Lindabilla Luulajassa.

Lindabin ja Kiillon yhteistyö alkoi lukuisilla kokeilla sekä tutustumiskäynneillä Tampereelle. Projektin aikana yritysten välille kehittyi menestyksekäs tuote- ja prosessikehitysyhteistyö.

”Meihin teki vaikutuksen Kiillon ammattilaisuus, tietotaito ja panostus tutkimukseen. Lisäksi Kiilto oli meistä aidosti kiinnostunut ja herätti meissä vankkaa luottamusta. Yhteistyömme syveni ja saimme liiman, johon olemme erittäin tyytyväisiä.”
 

Entistä yksinkertaisempaa peltirakentamista

Lindab on Luulajassa jatkanut Plannjan erikoisosaamista ja keskittyy peltirakentamiseen, lähinnä erilaisissa teollisuusrakennuksissa ja liiketiloissa. Peltirakentamisesta on sittemmin tullut Luulajan yksikön erityisala.”Olemme yksinkertaistaneet peltirakentamista. Olemme kehittäneet prosessia tuotekehityksestä, suunnittelusta ja dokumentoinnista aina asennukseen ja ulkonäköön asti”, Palo kertoo.

Liimassa sen salaisuus

Rakennuksiin kohdistetaan nykypäivänä kovia vaatimuksia. Laatu on kaiken A ja O, ja alkaa raaka-aineiden tasolta. Sandwich-paneeleissa kyse on pellistä, kivivillasta ja liimasta.

”Luomme komponenteista tuotteen, jolta vaaditaan pitkää ikää ja joka on kovien sekä vaihtelevien sääolojen armoilla. Toimivuuden tulee olla tiukkojen laatuvaatimusten mukainen”, Palo kertoo.

Yksi paneelien keskeisistä ainesosista on liima, jonka täytyy pitää peltilevyt paikoillaan kivivillaa vasten niin märissä kuin kuivissa olosuhteissa, sekä helteellä että pakkasella.
 

Kiilto kasvussa Ruotsissa

Marcus Egnor on Kiillon teollisuusosaston aluevastuullinen myyjä Ruotsissa.

”Yhteistyö Lindabin kanssa on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhdessä asiakkaidemme kanssa löydämme jatkuvasti uusia ja aikaisempaa parempia käyttökohteita tuotteillemme.”

”Tutkimus- ja kehityskapasiteettimme ansiosta pystymme tarjoamaan sekä asiakaskohtaisia ratkaisuja että tukea monenlaisille teollisuuden toimijoille. Kiilto kasvaa Ruotsissa voimakkaasti, koska täällä moni valmistaja Lindabin tavoin arvostaa läheistä ja pitkäjänteistä yhteistyötä”, Egnor toteaa.
 

Lindab

  • Yrityksellä on useita tuotantoyksiköitä eri puolilla Ruotsia, sekä toimintaa Tšekissä, Puolassa, Virossa, Unkarissa, Italiassa, Tanskassa, Suomessa, Ranskassa ja Englannissa.
  • Lindabilla työskentelee kaikkiaan noin 5 300 työntekijää.