Kiilto on kehittänyt ympäristöystävällisiä palonestoaineita eri sovelluskohteisiin. Kiilto Fireproof -tuoteperheeseen kuuluu niin rakennusteollisuuden, paperiteollisuuden kuin kuitukangasteollisuuden tuotteita. Laajan tuoteportfoliomme ansiosta meillä on monipuolinen osaaminen palonestoaineiden tutkimisesta, applikoimisesta ja testaamisesta näissä sovellusalueissa.

Palonestotestaus

Syttyvyys pienestä liekistä (SFS- EN ISO 11925-1)

Kokeessa määritetään tuotteen syttyvyys pienestä liekistä. Testin aikana määritetään tuotteen syttymisnopeus ja palon etenemä testimateriaalissa. Lisäksi testissä tarkkaillaan silmämääräisesti tuotteen savuamista ja kappaleesta irtoavien palavien pisaroiden muodostamista. Menetelmää käytetään rakennusteollisuuden paloluokissa (B, C, D, E, Bfl, Clf, Dfl, BL, CL, DL, Efl ja EL) yhtenä testausmenetelmän osana. Pelkällä pienen liekin testillä materiaalille on mahdollista saavuttaa E-paloluokitus. Testi soveltuu erityisesti hyvin ohuiden materiaalien kuten kankaiden, aaltopahvien ja paperien palokäyttäytymisen tutkimukseen.


Parketin polttotesti (SFS-EN ISO 9239-1)

Testissä mitataan lattiapinnoitteiden palokäyttäytymistä ja savukaasujen muodostustumista. Lattiapinnoite altistetaan toisesta päästä voimakkaalle lämpösäteilylle ja kaasuliekille. Testissä mitataan syttyneen kappaleen liekkirintaman etenemänopeus, savuntuotto ja minimi lämpöenergia, mitkä tarvitaan kappaleen syttymiseen. Menetelmää käytetään lattiapinnoitteiden paloluokituksissa A2fl, Bfl, Cfl ja Dfl.

1897.jpegSyttyvyys pienestä liekistä

Parketin polttotesti